maanantai 14. elokuuta 2017

Kesäteatterielämyksiä lastipyörällä

Tänä kesänä Lastipyörälainaamo tarjosi kiinnostuneille mahdollisuuden lähteä lastipyörällä kesäteatteriin. Tarjosimme liput ja kulkupelin pientä matkakertomusta ja muutamaa kuvaa vastaan. Hanna lapsineen ja Johanna kummipoikansa kanssa tarttuivat tähän tilaisuuteen ja kävivät kummatkin katsomassa lastenteatteri Loihun Etsivätoimisto Eeppinen Epäilys -esityksen, Hanna heinäkuussa ja Johanna aivan viimeisen esityksen 6.8. Johanna oli ajellut laatikkopyörillä ennenkin, mutta Hannalle tämä oli ensimmäinen lastipyöräreissu. Pyöriksi valikoituivat aina näppärät Leevi ja Ludvig. Kuinka matka ja esitys sujuivat?

Leevi-pyörällä kesäteatteriin


Olin jo aiemmin katsellut hauskoja lastipyöriä, mitä välillä näkyy Jyväskylän kaduilla. Nyt loman alun kunniaksi ajattelin, että olisi kiva lähteä viimein tälläistä testaamaan. Polkupyörälainaamosta Matarasta saa vuokrata pyörän ilmaiseksi 1-3 päiväksi. Pyöriä oli monenlaisia, mutta meidän perheelle oli hyvä juuri Leevi-pyörä, sillä siihen mahtui kaksi lasta kyytiin. Pyörä oli myös sähköavusteinen. Ensin ajelin pyörällä Mataran pihasta kotiin ja testasin, että uskallan ottaa lapset kyytiin. Ajaminen oli helppoa, kunhan muisti lähteä hyvällä vauhdilla liikkeelle, sillä näin tasapaino pysyi paremmin. Etulaatikko, missä lapset istuivat, oli todella tukeva ja lapset viihtyivät siellä hyvin. Välillä oli möykkyisämpää menoa, mutta lapset vain päästelivät hauskoja tärinä-ääniä. He tykkäsivät kovasti olla kyydissä. Pyöräretkemme määränpäänä oli Mäki-Matti, jonne ajoimme katsomaan Etsivätoimisto Eeppinen Epäilys -teatteriesityksen. Esitys oli aivan ihana ja hauska. Esityksen päätteeksi saimme vielä näyttelijät samaan kuvaan lasten ja Leevi-pyörän kanssa. Kotimatkalla satoi vähän vettä, mutta mikäs lasten oli kuomun alla matkatessa. Tulemme varmasti jatkossakin lainaamaan lastipyörän kesämenoihin :)

Hanna






















 

 

Ludvig kesäteatteripyöränä


"Voi ei, sääennustus näyttää sadetta koko sunnuntaiksi! Onneksi kummipojalle saa Ludvig Lastipyörään sadesuojan, mutta kuskina kastun kyllä komeasti kesäteatterireissullamme." Näin pohdin ja silmä kovana seurasin koko lainaviikonlopun säätiedon kehittymistä. Tuntia ennen reissulle lähtöä sadetutka näytti reipasta sadetta koko iltapäiväksi, mutta Jyväskylän keskustassa oli saderintaman keskellä pieni paikallaan pysyvä reikä. Ennustus pitikin paikkaansa, vain muutama tippa tuli vettä reissun aikana päivänä, jota oli ennustettu todella sateiseksi.

Lastipyörälainaamo tarjosi lainaajilleen melkoisen diilin: lainaa lastipyörä, pääset kesäteatteriin ilmaiseksi. Kiitos kyllä, oikein mielellään! Mukaan sain hurmaavan seuralaisen, kolmevuotiaan kummipojan katsomaan ensimmäistä teatteriesitystään. Etsivätoimisto Eeppinen Epäilys vei juniorin aivan mennessään. Ja kirsikkana kakun päälle, väliajalla ja esityksen jälkeen pääsi kieppumaan Mäki-Matin perhepuistoon leikkipaikoille!

Ludvig teki poikaan ja veljeensä suuren vaikutuksen. Koska veljesten jalat eivät aivan ylttäneet vielä polkimille, sovittiin, että polkeminen jää minulle. Vannottuani kautta kiven ja kannon etten kaada pyörää ja kyytiläisiä, uskaltautuivat he pienelle koeajolle pyörän kyytiin. Koeajo aiheutti kyytiläisille jännittyneitä kiljahduksia ja iloista naurua. "Ei pelota ollenkaan", raportoi kummipoika kuitenkin myöhemmin matkalla teatteriin.

Vaikka Ludvig on pyöränä melkoisen pitkä, on sen hallinta helppoa ja pyörä hyvä ajaa vaikkei lastipyörät niin tuttuja olisikaan. Ajamisessa koin vaikeimmaksi liikkeelle lähdön kun kyydissä oli kaksi lasta. Siinäkin Ludvig tosin auttaa hyvin, heti polkaistaessa sähkö tulee avuksi. Solakka Ludvig mahtuu sujuvasti muun liikenteen sekaan, kääntösäde toki on isompi tavalliseen pyörään verrattuna. Isommat massat pyörässä vaativat tavallista ennakoivampaa ajotapaa.

Surkea puoli sähköavusteisten pyörien lainaamisessa on se, että niillä ajon jälkeen oma sähkötön pyörä tuntuu tahmealta, hitaalta ja raskaalta. Niin kevyeltä ja helpolta ison lastipyörän ajo tuntui. Ja onhan Ludvig myös todella komia ajokki!

Kiitos Japalle ja Lastipyörälainaamolle Ludvigin lainasta ja kesäteatterilipuista, mainio reissulle pienelle ja isolle!

Johanna 

Ludvig kävi tutustumassa teatterireissulla myös Äijälänranta Citygardeniin.

Liisi ja Lyyli vuonna 85 


Elokuussa, kesäteatterikauden lähentyessä loppuaan Jukka ja hänen vaimonsa kävivät katsomassa Vuonna 85 -musikaalin. Pyöriksi reissulle pääsivät Lyyli ja Liisi.

"Oli onnistunut viikonloppu lastipyörien kanssa jonka kruunasi sunnuntai illan kesäteatteri.
Latoteatteri Kulissi esitti Vuonna 85 -musikaalin Survo-Korpelan latoteatterissa, jonne menimme lastipyörillä. Minä poljin lastipyörällä jossa oli kaksi istumapaikkaa jolloin pystyimme matkalla viemään 5- ja 2-vuotiaat lapset mummolaan esityksen ajaksi. Teatteriin kerkesimme ennen sadetta ja ilman hikeä, vaikka mäkiä oli, josta kiitos sähköavustuksen joka oli varsinkin vaimon sähköpyörässä todella tehokas.

Kiitos pyöristä ja teatterista sekä tässä vielä kuva näyttelijöiden kera."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti