Lastipyörälainaamo on palkittu vuoden 2015 parhaana pyöräilytekona. Vuoden
pyöräilyteoksi etsittiin uusia ja raikkaita toimintatapoja edistää pyöräilyä,
valintakriteereinä olivat vaikuttavuus, hauskuus ja kekseliäisyys.
Tunnustuspalkinto myönnettiin Suomi pyöräilee -hankkeen ja Pyöräilykuntien
verkoston toimesta 4.3.2016 Suomi
Pyöräilee -tilaisuudessa Helsingin messukeskuksessa.
Perusteluina olivat uuden,
suositun, monistettavan ja erittäin tarpeellisen pyöräilypalvelun
toteuttaminen, jonka avulla on tehty mahdolliseksi sähköavusteisten
tavarapyörien käyttö kaikille jyväskyläläisille.
Olemme iloisia ja kiitollisia myönnetystä tunnustuksesta, ja sen innoittamina lähdemme innolla kehittämään ja laajentamaan toimintaa! Ja isot kiitokset kuuluvat myös teille aktiivisille lainaajille - toivottavasti jatkatte pyörien käyttöä yhtä innolla myös tulevana kesänä, ja myös mahdollisimman moni uusi lainaaja löytäisi palvelun.
Lainaamon ovet aukeavat 19. huhtikuuta talvitauon jälkeen
Tänä keväänä Lainaamo avaa
jälleen ovensa talvitauon jälkeen 19. huhtikuuta. Tulevalla kesäkaudella
toimintaa kehitetään edelleen ja pyörävalikoimaa laajennetaan uusilla pyörillä - kiitos siitä kuuluu viime viikolla saapuneelle Liikenneviraston myönteiselle hankerahoituspäätökselle!
Otammekin mielellämme vastaan toiveitanne tulevalle toimintakaudelle, ja kunhan lainaamotoiminta taas pyörähtää käyntiin, niin otamme ilolla vastaan kokemuksianne ja palautetta pyöristä ja esimerkiksi kuvia siitä, missä kaikkialle Lainaamon pyörillä kurvaillaan ja mihin kaikkeen niitä käytetään.
Pyörien lainaus- ja varausohjeet löytyvät JAPA ry:n
verkkosivuilta osoitteesta www.japary.fi/lainaamo.