Vaikka lastipyörillä kuljetetaan varsin tyypillisesti lapsia, voi laatikkopyörän kyytiin pakata käytännössä lähes mitä tahansa. Ruokaostokset, multasäkit, muuttokuorma - onnistuu! Mutta miten sujuu pyöräily koiran kanssa?
Lastipyörän laatikkoon mahtuu isompikin koira tai vaikka useampi, sillä esimerkiksi lainaamon kaksipyöräiset kantavat 50 kg tavaraa ja kolmipyöräinen 100 kg. Oman kokemukseni mukaan moni etenkin isompi koira hölköttelee mielellään pienessä vauhdissa pyörän vierelläkin, mutta kun lemmikin ottaa kyytiin, liikkumaan pääsee reilusti nopeammin ja myös pidempiä matkoja. Lastipyörällä voi koiran kanssa suunnata esimerkiksi uusiin lenkkimaastoihin tai näin kesällä vaikka marjametsään tai koiranuittopaikalle, jonne ei muuten tulisi lähdettyä. Sekä koira että omistaja pääsevät nauttimaan uusista maisemista ja tuoksuista.
Harjoittelun voi aloittaa jo pikkupennun kanssa! |
Koira kannattaa laittaa kiinni tavaratilaan, jottei se hyppää kyydistä pois kesken matkan. Tähän tarkoitukseen valjaat sopivat ehdottomasti paremmin kuin panta. Hihnan pituuden kanssa tulee olla tarkkana: liian pitkä hihna on enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Laatikon pohjalle voi laittaa koiran oman viltin pehmentämään töyssyjä ja myös suojaamaan laatikkoa esimerkiksi kynnenjäljiltä tai rapatassuilta.
Liikenteessä tulee olla varovainen ja pitää ympäristöä silmällä, kuten aina muulloinkin. Käännökset ja töyssyt on hyvä ottaa rauhassa. Jos koiralla on taipumusta olla kovin kiinnostunut esimerkiksi ohikulkevista koirista tai muista vastaantulijoista, kannattaa ne alkuun ohittaa vaikka pyörää taluttamalla tai kauempaa kiertämällä, jotta koira ei yritä hypätä täydestä vauhdista kyydistä pois.
Koira todennäköisesti oppii lyhyessä ajassa istumaan kyydissä siivosti, joten pieni panostus alun harjoitteluun kannattaa. Sen jälkeen karvaisen kaverin kanssa pääsee näppärästi paikasta toiseen pyörän kanssa!
Lainaamon kaikki laatikkopyörät soveltuvat kaiken muun ohella myös lemmikin kuljetukseen. Kolmipyöräisen Leon laidat ovat hieman korkeammat kuin kaksipyöräisissä, joten isomman koiran kanssa se saattaa olla paras kulkupeli. Kuvassa esiintyvä 20-kiloinen noutaja on kulkenut niin Leon kuin kaksipyöräisen Leevin kyydissä ongelmitta, mutta näistä kahdesta Leo on juuri laitojen korkeuden vuoksi mukavampi valinta. Alle 8-kiloinen kleinspitz taas kulkee näppärästi Leevinkin kyydissä, kuten kuvista näkyy!