keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Evakkotarinoita: Retkiä ja hetkiä Lyylin kanssa



Viehättävä lastipyörä Lyyli tuli meille pitkäaikaishoitoon Lastipyöräläinaamolta maaliskuun lopussa. Tämän sähköavusteisen lastipyörän kotiutumista odottelivat kiinnostuksella paitsi minä ja puolisoni, myös innokas viisivuotias kyytiläinen.

Heti ensimmäisenä tutustumisiltana sattui hyvä sää ja lähdettiin koko perheen voimin kiertämään rantaraitin Kuokkalan puolikas: minä ja pikkukaveri Lyylillä ja puoliso omalla sähköpyörällään. Lyylillä noin yhdeksän kilometrin matka taittui oikein kevyesti, kunhan muisti ennakoida käännökset ja katukivetyksien reunat. Jalkajarruun tottuneelle pelkkä käsijarru vaati hetkisen harjoittelua, mutta sen oppi nopeasti. Aiempi kokemus lastipyörän kuljettamisesta katsottiin eduksi, minulla oli jo hyvä ennakkokäsitys, miltä laatikkopyörä käytännössä tuntuu ajaa.

Ekalla retkellä pikku kyytiläiselle meinasi tulla tuulessa kylmä, mutta käärimme mukana olleita vilttejä vähän tiukemmin kaverin ympärille.

Sittemmin Lyyli on päässyt monelle samanlaiselle retkelle Jyväsjärven ympäri, kuljettanut isotkin kauppaostokset kätevästi ja kyydinnyt äidin suosiollisella avustuksella muksua leikkipuistoon tai skeittiparkkiin (joissa on tietenkin käyty vain, jos siellä on rauhallista, että poikkeusajan turvavälit toteutuvat). Yksi kivoin puoli, jonka olen huomannut, on se, että minne ikinä Lyylillä porhaltaakin, saa vastaantulijoilta hymyjä ja iloisia katseita. 

Perillä määränpäässä! Mukana eväät, vesipullo ja tyytyväinen matkustaja.
Lyyli on päässyt mukaan skeittiparkkiin, vaikka joutuukin odottelemaan parkin reunassa, eikä pääse rampeille. Skeittilaudat ja jopa potkulauta kulkevat kätevästi kyydissä.

Lyyli sai mukavan sisäparkkipaikan taloyhtiömme pyörävarastosta. Huomasimme kuitenkin heti pienoisen haasteen: Lyyli ei sovikaan sisään pyörävaraston melko hankalasti portaikon yhteyteen sijoitetusta ovesta, vaan se pitää kuskata rappukäytävän kautta. Hetkeksi meinasi mennä sormi suuhun, mutta onneksi ongelma ratkesi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Siunatut esteettömät ja tilavat kerrostalokäytävät!

Aiemmin takanavedettävällä markettilaatuisella pyöräkärryllä ja pyörän tarakalle laitettavalla lastenistuimella perillistäni kuljettaneena voin todeta, että Lyyli on aivan aarre. Pyörä kulkee tasaisella parikymmenkiloisen lastin kanssa kevyesti ilman sähköavustustakin ja ylämäet polkaisee avustuksen kanssa leikiten. Olen jo pidempään toivonut pystyväni vähentämään auton käyttöä reilusti ja Lyylin kanssa se onnistuu.

Vähän summausta Lyylin tekniikasta ja sen käytöstä:

Vaihteita Lyylissä on seitsemän. Sähköavuste on viisiportainen: 1-tasolla moottori ”nykäisee” vain vähän, kun taas 5-tasolla mennään jo aika lujaa kevyelläkin polkemisella. Avustus toimii vain polkiessa. Tasoja säädetään mutkattomasti pyörän ohjaustangossa kiinni olevista näppäimistä. Ohjaustangossa on kiinni myös näppärä näyttö, josta näkee mm. vauhdin ja käytössä olevan asetuksen sekä poljetut kilometrit. Lyylissä on irrotettava akku, joka täytyy ajellessa muistaa kiinnittää avaimella, ettei se tipahda vauhdissa ja napata käytön jälkeen sisälle lataukseen.

Näppärästä näytöstä voi seurata vauhtia, kilometrejä ja sähköavustuksen asetuksia.

Viisivuotiaani lempilause Lyylin kyydissä on ”Äiti mee täysiä!” Lyyli tykkää kuitenkin enemmän rauhallisista retkistä, mutta kyytiläinen tuntuu olevan tyytyväinen tuuleen kasvoillaan.


perjantai 17. huhtikuuta 2020

Evakkotarinoita: Ihanaa parisuhdeaikaa Tupliksen avulla!

Kuva: Japan kuvapankki

Lastipyörälainaamon pyörille etsittiin loppukevään ajaksi evakkokodit lainaamon varastolla sattuneen vesivahingon vuoksi. Moni varahuoltaja saakin nyt kokeilla rauhassa arkea lainaamon pyörien kanssa! Nyt vuorossa Tupliksen kuulumisia.

Tandemin lainaaminen pariksi kuukaudeksi vaikutti hauskalta idealta. Nyt koronan aikaan on kiva saada vaihtelua kotona olemiseen, yhteisillä lihasvoimilla päästään kevyesti pitkälle. Hiukset hulmuaa tuulessa ja lempi leiskuu piknik-viltillä.

No, on se tandemilla ajo vähän muutakin.

Tandemilla ajamisesta selviää helpommalla, kun on hoksannut sopia asioita jo etukäteen, sekä kertoo toimintatapoja matkan aikana. Kuten parisuhteessa muutenkin, myös tandemilla ajaessa kommunikaatio on tärkeässä roolissa. Muuten ollaan kirjaimellisesti ojassa.

Näistä asioista sovittiin jo ennen pyörän selkään hyppäämistä
  • Kummalla jalalla lähdetään liikkeelle (kuljettaja päättää ja kertoo ääneen)
  • Milloin pysähdytään (suojatien ylitykset jalan, kuljettaja kertoo pysähtymissuunnitelman)
  • Kumpi jalka lasketaan maahan pysähdyttäessä (kuljettaja päättää ja kertoo)
  • Määränpää ja reittisuunnitelma sinne suojateiden ylityksiä myöten

Tuplis on rungoltaan jämäkkä, mutta kevyt ajaa ja nostaa. Pyörää pystyy tarvittaessa ajamaan hyvin yksinkin. Sen runkokoko on M.

Ajon aikana tuli esille parisuhteen osapuolten erilaiset pyöräilytavat. Toinen on innokas pyöräilyharrastaja ja pyöriä löytyy useampi, kippurasarvista sähköpyörän kautta maastopyörään. Hän ottaa pyörälenkit urheilun kannalta ja haluaa kasvattaa kuntoaan. Toinen taas haluaa siirtyä leppoisasti ja helposti paikasta toiseen.

Tuplis on hyvin maastopyörämäinen ja etukumara ajoasento oli leppoisalle pyöräilijälle uusi kokemus. Kuten monissa autoissa, Tupliksessakin kuljettajan penkillä istuvalla oli enemmän jalkatilaa, kuin takapenkin matkustajan paikalla olevalla. Tämä toki lienee kaikissa tandem-pyörissä, matkustajan ohjaustanko kun sijaitsee kuljettajan penkin alapuolella. Näin matkustajan ajoasento on melko kumara ja jalat viuhtovat lähempänä ylävartaloa.

Haasteita osapuolten pyöräilytapojen yhteensovittamisessa tuli muun muassa vaihteiden valinnassa. Mennäänkö ennemmin Dressmanin slow motion -tyyppistä vauhtia, jonka toinen voi kokea raskaaksi sekä itselle, että pyörälle vai poljetaanko pienillä vaihteilla, jolloin jalkatyö on maantiekiitäjän tapaista. Myös lause “Mun jalat ei liiku tän nopeammin!!!” saatettiin kuulla ilmoille heitettävän.

Kun liikkeelle päästiin, tuli pohdinnan alle molemmille sopiva vauhti. Parisuhteen enemmän pyöräilevä osapuoli on aiemmin kertonut ajaneensa omalla pyörällä työmatkoilla alamäessä reilua neljääkymppiä. Tämä on saanut vähemmän pyöräilevän tunkemaan sormet korviin ja lallattelemaan. Osapuolien sovitellessa tapojaan yhteen, käytettiin muun muassa ohjeistuksia “Polje nyt”, “Ei näin kovaa” ja “JARRUTA!!!”.
Kaikesta huolimatta ja juuri siitä johtuen tandemilla ajamisesta selvittiin ihan hyvin. Pyörän kanssa pysyttiin hyvin pystyssä, eikä käyty edes lähellä kaatumista tai muita vaaratilanteita. Tandemin ajaminen on vakaampaa kuin tavallisen pyörän, esimerkiksi olan yli katsoessa tapahtuva mutkittelu jää vähemmäksi.

Tandem antoi parisuhteen osapuolille hyvän mahdollisuuden harjoitella keskinäistä kommunikaatiota ja toisen huomiointia. Koska ollaan lähellä toista, osapuolet kuulevat toisensa ilman äänen korotusta. Toisaalta pyöräily tuo esille selviytymisvaistot (ainakin vähemmän pyöräilevällä) ja osapuolet halusivat varmistaa, että toinen kuulee oman viestin. Näin oman viestin kertomista ja äänen käyttöä harjoiteltiin myös. Oman jännityksensä toivat myös Tupliksen vaihteet, joita vähemmän pyöräilevä ei ollut koskaan aiemmin käyttänyt. Kun hän oli kuljettajan paikalla, enemmän pyöräillyt opasti häntä niiden käytössä takapenkiltä.

Ajo myös kasvatti luottamusta toiseen. Eteen näkee ainoastaan kuljettaja, joka tekee myös kaikki ajamiseen liittyvät päätökset. Matkustajan on pakko luottaa häneen. Matkustaja voi vain katsoa sivuilla vilistäviä maisemia ja viestiä kuljettajalle omia ajatuksiaan matkan teosta. Samalla on kuljettajan vastuulla ohjata matkantekoa niin, että se on molemmille miellyttävää.

Perille päästessä molemmat osapuolet totesivat, että matka meni ensimmäiseksi tandem-ajeluksi mukavasti. Ehkä sinne piknik-viltillekin vielä päästään.

-Tupliksen lainaaja

torstai 9. huhtikuuta 2020

Evakkotarinoita: Liisin kanssa uusia maisemia ja onnen kyyneleitä!


Lastipyörälainaamon pyörille etsittiin loppukevään ajaksi evakkokodit lainaamon varastolla sattuneen vesivahingon vuoksi. Moni varahuoltaja saakin nyt kokeilla rauhassa arkea lainaamon pyörien kanssa! Minulla on lainassa Liisi.

Joten let’s go! Kauniina sunnuntaipäivänä Liisi lähti lenkille, tai paremminkin lenkittämään polkijaansa. Liisillä on ilo liikkua. Rajoittuneilla lihasvoimillani en pääse kovinkaan pitkälle, mutta sähköavustuksen avulla pyöräilymatkat ovat nelinkertaistuneet. Vauhdikas meno sekä vapauden ja pystyvyyden tunne on mahtava – useimmiten poljenkin onnen kyyneleet silmissä ja ääneen hihkuen! Liisin kanssa on tehty reissuja uusiin paikkoihin uudessa kaupungissa. Vähäisistä autolla liikkumisen tarpeista on jo pari voinut korvata Liisin kyydillä. Liisillä pääsee halutessaan vauhdilla, joten valppaana liikenteessä!

Sähköavustus toimii vain polkiessa ja loppuu 25km/h kohdalla.  

Uljas Liisi!



Pyörälenkeillä voi helposti pysähtyä ihailemaan maisemia. Ensimmäinen pysähdys tehtiin tällä reissulla jumppapaikalle, joka olikin sunnuntaipäivänä kovassa käytössä. Huilattiin hetki ja räpsittiin kuvia.



Vähän tietoa Liisistä. Satulan korkeutta saa säädettyä helposti ilman työkaluja. Satulasuoja kuuluu Liisin kalustoon. Kori on omasta pyörästäni väliaikaisesti Liisillä lainassa. Lastipyörälainaamolta on saatavissa myös käteviä pyörälaukkuja.






Vaihteiden vaihtaminen ja avustuksen säätäminen onnistuvat helposti. Pienestä näytöstä voi seurata muiden muassa avustuksen tasoa, vauhtia, akun tilannetta, kellonaikaa ja matkaa. Ajovalo on valmiina ja helppokäyttöinen pirikello tietysti myös. Tangon käsijarruista löytyvät etu- ja takajarrut, lisäksi Liisissä on myös jalkajarrut. Ja hyvät jarrut ovatkin, turvallisin mielin saa ajella!   



Matkamme jatkui Äijälänrantaan, mistä löytyy hienoa taidetta ja levähdyspaikkoja. Vierestä lähtee polku lintutornille, jossa olemmekin aiemmin käyneet. Järvimaisema ja aurinko ovat lyömätön yhdistelmä – sitä ihastellen siis hetki, jos toinenkin!


Pyörälenkkien lisäksi olen käynyt Liisillä asioimassa ja kaupassa, pienet ostokset kulkevat vaivatta kotiin. Jo aiemmin herännyt kiinnostus sähköavusteisen pyörän hankkimiseen on saanut kokeilun myötä vahvistusta. Suosittelen lämpimästi muitakin kokeilemaan lastipyörälainaamon valikoimaa!  

Nautitaan ulkoilusta! <3:llä Netta Japalta