torstai 29. lokakuuta 2015

Lastipyöräilyä lokakuussa – suojakuomu tarpeen kylmillä keleillä

Leevi Lastipyörä matkasi syys-lokakuun vaihteessa kahdeksi viikoksi lainaan Kaskien perheeseen Köhniölle.

- Me olemme liikkuvainen, nelihenkinen, kaksiautoinen perhe. Tarkoitus olisi luopua toisesta autosta. Asumme mäkisellä alueella ja olisi kiva testata lastipyörää, sillä esimerkiksi ruokakauppaan olisi helppo mennä pyörällä, mutta käytännön syistä tulee aina käytettyä autoa. Kumpikaan lapsista ei osaa vielä pyöräillä, ovat iältään 1- ja 2,5-vuotiaita. Mieheni on intohimoinen pitkänmatkanpyöräilijä ja minä muuten vain yritän miettiä perheen hiilijalanjälkeä ja ekologisuutta. Tuplarattailla emme jaksa pitkiä matkoja liikkua, joten auto ja bussi ovet olleet tähän asti ketterimpiä kulkupelejä, kertoi Päivi Kaski ennen kokeilujakson alkua.


”Käsittämättömän iisi peli!”

Perheen kokemukset pyörän käytöstä tallentuivat perheen päiväkirjamerkintöihin pyörän käytöstä. Ensikokemukset pyörästä olivat positiiviset.

28.9. Leevi kotiin. Ensimmäinen kosketus sähköfillariin. Käsittämättömän iisi peli!

29.9. Perheen äiti harjoitteli 1v 6kk ja 2v 10kk lasten kanssa ajelua. Ajoimme lyhyen 700m matkan jumppaan, jonka normaalisti kävelemme tuplarattailla. Lapset hihkuivat kyydissä ja mopopojat kommentoivat ohi mennessämme ”siisti peli”. Noin lyhyelle matkalle pyörä on hieman hankala kaikkine alkuvalmisteluineen – mutta muuten loistava ensikokemus!

Pyörällä ehdittiin kahden viikon aikana käydä niin leikkipuisto- kuin kirjastoreissuillakin.

30.9. Lasten kanssa ilta-ajelulle Mäki-Matin leikkipuistoon. Ihmiset hymyilevät, tuijottavat ja vilkuttavat vastaan tullessa. Esikoinen on varsinkin mieltynyt kyytiin, pienempi ei oikein välitä kun hänet lukitaan turvavöihin. Mukava retki ja pimeän tultua ehdimme testailla valojakin.

1.10. Ensimmäinen koko perheen retki alueen leikkipuistoon, minä omalla pyörällä, mies lasten kanssa.

2.10. Lähtö aamulla lasten kanssa perheolkkariin. Lukkojen & kuomun avaamiset, kypäröiden laitot tuntuvat tähän aamuun raskailta, tuplarattailla oltais nopeammin perillä. Mäkilähtö tuottaa hankaluuksia. Paluumatka lähilähiön leikkipuistoon, missä ei muuten käydä. Pyörän hyvät ominaisuudet, että lapset saa köytettyä turvavöihin eväiden syönnin ajaksi. Paluumatkalla huomaan, että esikoisen kypärä osuu koko ajan ohjaustankoon.

Kylmillä keleillä kuomu suojaa kyytiläisiä

Kokeilujaksolle osui myös viileämpi jakso, jolloin pyörän suojakuomu osoittautui tarpeelliseksi lisävarusteeksi. Sähköavusteinen lastipyörä toimii kulkupelinä läpi vuoden, mutta talvella hyvät varusteet ovat kullanarvoiset: nastarenkaat pyörässä ja lämpimät vaatteet niin kuskille kuin kyytiläisillekin.

Lokakuun kylmien tultua kokeilukerrat jäivät vähäisimmiksi. Pakkasaamuisin lasten posket olivat viimasta punaisina ja tajusin, että kuomua olisi kannattanut käyttää, kertoi Päivi.

Kahden viikon kokeilujakso oli riittävän pitkä siihen, että pyörää ehti kokeilla erilaisissa tilanteissa ja huomata lastipyörällä liikkumisen hyvät ja huonot puolet. Hyviin puoliin kuului muun muassa, että pyörän kanssa ei tarvinnut miettiä parkkeeraamista ja parkkipaikan löytymistä.

- Normaalisti käymme lähikirjastossa autolla ja parkkeeraus siellä tosi vaikeaa. Nyt pääsimme pyörällä paremmin sinne! 

Kokeilujakso tarjosi kokemuksen uudenlaisesta ajopelistä

Myös huonojakin puolia löytyi. Kun lapsia on kyydissä enemmän kuin yksi, voi sisarusten kesken syntyä kinaa vierekkäin istuttaessa.

- Lapset rupeavat jo tottumaan pyöräilyyn, sen takaa myös tuttu ”sisarrakkaus”, sillä lapset ovat nyt siinä vaiheessa, että nahistelevat paljon keskenään. Monta kertaa valitsenkin siksi pyörän sijaan auton, bussin, tuplarattaat tai kantorepun. Vaikka pyörä on kätevä, onko se vielä talvella kätevä ja millaista arki olisi kun palaan töihin ja päiväkotiviennit alkavat? Pyörällä oli mukava ajella, tosin lapset ehkä vielä aavistuksen liian ”pieniä” tähän, että helpottaisi arkea. Esimerkiksi kaupungille mennessä valitsimme bussin, jotta saan lapset vaunuihin keskustassa. Mutta nyt ainakin on kokemusta tästä kulkupelistä, pohti Päivi kokeilujakson päätteeksi.

12.10. Haikeudella luovutamme Leevin Japalle - Oli mukava ajella!

perjantai 23. lokakuuta 2015

Lastipyörälainaamo talviteloille – toiveita ensi kesälle?

Lastipyörälainaamo sulkee ovensa talvikaudeksi marraskuun alusta alkaen. Ensi keväänä ovet avataan kelien taas salliessa. Nyt onkin aika tehdä koontia kuluneesta kesäkaudesta sekä suunnata katse tulevaan: miten toimintaa voisi kehittää ensi keväänä? 

Uusia pyöriä, pidempiä laina-aikoja, ajokoulutusta vai jotain ihan muuta? Tällä hetkellä suunnittelemme jo ensi vuoden toimintaa joten nyt on oikea aika kertoa toiveita ja ideoita, mitä uutta lainaamossa voitaisiin ensi kesänä kokeilla?

Jos mielen päällä on jotain ajatuksia, mitä haluaisit jakaa, niin käy ihmeessä kertomassa ne meille! Palautetta voi jättää kommenttikenttään tai verkkolomakkeella.

Lainaamon ensimmäinen kesä sujui mainiosti: lainaajat löysivät uuden palvelun hyvin, eivätkä pyörät juuri ehtineet käyttämättöminä tallissa seisoskella. Myöskään ilkivaltaa pyörät eivät kesän aikana kohdanneet – mitään ei varastettu eikä rikottu tahallisesti.

Isot kiitokset kaikille lainaajille, ensi keväänä taas jatketaan!





perjantai 25. syyskuuta 2015

Syli-istuin oli Ellin suosikki

Lastipyörälainaamon Lempi-pyörä ja Lasse-peräkärry matkasivat elokuussa kahdeksi viikoksi kokeiluun Kortepohjaan Häkkisen ja Virokannaksen perheeseen.

- Olemme kolmihenkinen autoton perhe Kortepohjasta. 1-vuotias Elli-tyttäremme alkaa olla siinä iässä, että pyöräkyyti olisi helppo ja hauska tapa liikkua kaupungilla. Arjessamme on paljon sellaista pientä ja isompaa ajelua, jota varten meidän on toistaiseksi tarvinnut lainata autoa tuttavilta tai sukulaisilta - ja silloin kun lainaus ei ole onnistunut, on kauppareissu tai muu retki jäänyt tekemättä, kertoi perheenisä Ville Häkkinen ennen kokeilun alkua.


Lainaamon laatikkopyöriä perhe oli ehtinyt koeajaa jo aiemmin kesällä, mutta peräkärry oli perheelle uusi tuttavuus. Perhe sai nyt kahdeksi viikoksi kokeiltavakseen Croozer-merkkisen peräkärryn kahdelle lapselle, ja Lempi-sähköpyörän peräkärryn veturiksi. Lempi on Workcycles GR8 -merkkinen raskaankin lastin kuljettamiseen tarkoitettu sähköavusteinen taakkapyörä.

Peräkärryn lisäksi perhe sai kokeiltavaksi kaksi erilaista pyörään kiinnitettävää lastenistuinta, toinen perinteinen tarakalle asennettava ja toinen vähän harvinaisempi syli-istuin, joka asennetaan pyörän ohjaustankoon ja jossa lapsi matkustaa vanhemman edessä.

Laatikkopyörä ja peräkärry vertailussa


Ensimmäisenä päivänä perhe suuntasi ruokaostoksille peräkärryn kanssa.

- Aamuinen pyöräily ruokakauppaan oli itselleni ensimmäinen peräkärryn kanssa. Ajo oli helppoa, kevyttä ja sujuvaa, mutta kaikki muu säätö vähän työlästä; johtui tosin osaksi siitä, että pyörä ja kärry hakevat vielä paikkaansa kerrostalon pihassa ja olivat säilössä irti toisistaan. 1-vuotias Elli oli hyvillä mielin mukana, mutta ei lämmennyt samassa mitassa kuin aiemmin lainassa olleille lastipyörille. Ja äiti kyllä komppaa. Ellin kypärä valui silmille nojatessa, mutta kokeillaan huomenna säätää kypärä pipon avulla paremmin. Iltapäivällä ajoin pelkällä pyörällä keskustaan ja se oli oikein mukavaa. Sähköjä tekisi kovasti mieli omaankin pyörään, kertoi perheen äiti Noora Virokannas ensimmäisen ajoreissun tunnelmista.

Koska perhe oli ehtinyt kesän aikana kokeilla myös laatikkopyöriä, muodostui heille kokeilun aikana myös selkeä mielipide peräkärryn ja laatikkopyörän eroista, laatikkopyörän vetäessä pidemmän korren vertailussa.

- On selvää jo nyt, ettemme hanki peräkärryä omaksi, vaikka sitä ennen kokeilua mietimme. Peräkärryssä Ellin kypärä valui silmille jatkuvasti niin, että jouduimme pysähtelemään jatkuvasti ja mieleni teki myös vilkuilla taakseni, mikä vie huomion pois ajamisesta. Tällaisia ongelmia ei laatikkopyörän kanssa ole ollut ollenkaan, vertaili Noora peräkärryn ja laatikkopyörän eroja.

Syli-istuimessa juttelu onnistuu hyvin



Peräkärryä paremmin lapsi viihtyi Lempiin kiinnitettävässä syli-istuimessa, jonka kanssa perhe tekikin suurimman osan ajeluista. Syli-istuin sopii parhaiten pienille, enintään 15 kilon painoisille lapsille.

- Liikkeelle pääsyn jälkeen ajo oli mukavaa ja hauskaa kummankin mielestä. Kun lapsi on edessä, voi jutella ja kokemuksesta tulee yhteinen, kertoi Noora.

Lapsen istuessa pyörän edessä istuimessa vapautui peräkärrystä tilaa ostoksille.

-Osoittautui, että satulalaukkuihin ja peräkärryyn mahtui kokonainen ostoskärryllinen tavaraa, ja olisi mennyt enemmänkin. Tavarat tulevat lisäksi matalalle, joten ne eivät korota häiritsevällä tavalla yhdistelmän painopistettä, totesi Ville.

Aplodit alamäelle


- Eräänä päivänä teimme kaupparetken Palokan marketeille, Elli matkusti etuistuimessa ja minä vedin tyhjää peräkärryä mieheni ajaessa omalla pyörällään. Kärryyn ja satulalaukkuihin mahtui ihan isot ostokset – ruoan lisäksi vaippapaketteja, vessapaperia ja uusia sohvatyynyjä. Kärryn vetäminen ei tuntunut yhtä raskaalta kuin viimeksi, liekö sitten syynä se, että lapsi oli turvallisen tuntuisesti melkein sylissä ja perässä tuli vain tavaraa, jota ei tarvinnut pitää silmällä. Elli ei vielä paljon puhele, mutta matkalla oli selvästi hauskaa ja ensimmäinen alamäki sai taputukset, kertoi Noora kokemuksia kauppareissusta.

Yhteisistä pyöräretkistä ehti kokeilun aikana tulla Ellille odotettu juttu.

- 1-vuotias on oppinut odottamaan pyöräilemään pääsyä, haluaa kypärän päähänsä heti kotoa lähdettäessä, ja osaa istuutua istuimeen, kunhan jalkojen pujottamista vähän auttelee. Matkan varrella useampi vastaantulija hymyili ja tervehti iloisesti, mukavaa, kuvaili myös Ville.


Liikennekulttuurissa petrattavaa


Lapsen kanssa liikenteessä isolla pyörällä ajaminen vaatii normaalia enemmän ennakointia. Häkkiset huomasivat kokeilun aikana, että usein muiden pyöräilijöiden sekä jalankulkijoiden toiminnan ennakointi on hankalaa.

- Lastipyörällä ajaessa ihmiset tuntuivat tajuavan, että iso ajoneuvo tarvitsee tilaa, mutta peräkärryä ei juuri väistelty. Soittokelloa rinkuttaessa saattoi saada sellaisen tuntuisia katseita, että ”kyllähän tuosta pyörä mahtuu”, Noora totesi.

Myös Ville havaitsi saman ilmiön.

- Kun ajaa pyörällä, joka vaatii enemmän ennakointia liikenteessä, tulee kiinnittäneeksi enemmän huomiota myös liikennekulttuurin ikävämpiin puoliin. Ihmiset kävelevät ja pyöräilevät hirvittävän usein kiinnittämättä juurikaan huomiota ympäristöönsä. Pyöräilijät syöksähtävät pihoista ja sivuteiltä yhtään sivuilleen katselematta, säikäyttävät muita ja tekevät viime hetken äkkijarrutuksia. Kävelijät vaeltelevat koko tien leveydeltä, eivätkä aina edes väistä kelloa soittaessa. Tämä ehkä korostuu pyörä-peräkärry-yhdistelmällä; laatikkopyörään sentään kiinnitettiin huomiota eri tavalla, sen ulkonäkö kuitenkin viestii pienemmästä ketteryydestä, mutta tavallisen pyörän nähdessään ihmiset eivät juuri reagoi, vaikka peräkärry perässä keikkuisikin.

Kokonaisuutena kokeilusta jäi perheelle hyvä maku suuhun.

- Pyörä ja peräkärry keräsivät runsaasti myös positiivista huomiota, ja erityisesti muut lapsiperheet olivat kiinnostuneita, kertoi Ville.

torstai 27. elokuuta 2015

Leevi sai aikaan laatikkopyöräkuumeen

Lastipyörälainaamon Leevi-pyörä matkasi elokuun puolivälissä viikoksi lainaan Nergin kolmihenkiseen perheeseen Haukkalaan.

Kuvaaja: Juha Laitalainen
 - Olemme pyöräilleet jo pitkään peräkärryn kanssa 5-vuotiaan tyttäreni kanssa. Haaveena olisi oma lastipyörä jonain päivänä, jolla kuljettaa tyttöä päiväkotiin ja takaisintullessa mukana myös ruokaostokset. Meillä on kyllä auto, mutta se on useimmiten kolmivuoroa tekevän perheemme isän käytössä, kertoi perheen äiti Raisa Nerg ennen kokeiluviikon alkua.

”Tyttö hihkui kyydissä ja nautti loistavasta näköalapaikastaan”


Perhe sai viikon ajaksi käyttöönsä Leevi Lainapyörän, joka on kaksipyöräinen Workcycles-merkkinen sähköavustuksella varustettu laatikkopyörä, jonka kyytiin mahtuu kaksi lasta. Viikon aikana Raisa piti päiväkirjaa kokemuksistaan:

”Hakiessani Leevin meille lainaan, pelkäsin hieman sähköavustusta, että iso ja painava pyörä lähtisi viemään liian lujaa enkä osaisi ohjata sitä oikein. Opin kuitenkin ensi polkemalta yhteiselon Leevin kanssa ja poljin Tourulasta Palokkaan lähes hurmiossa!

Aurinko paistoi, pyörä rullasi kauniisti ja ohikulkijat hymyilivät. 5-vuotiaalle tyttärelleni yllätys oli täydellinen, kun me Leevin kanssa kurvasimme päiväkodin pihaan :) Tyttö juoksi parkissa olevan pyörän luo, kiipesi kyytiin ja ryhtyi itse asettelemaan turvavyötä.


Kuvaaja: Juha Laitalainen
Kotimatka sujui kuin siivillä. Tyttö hihkui kyydissä ja nautti loistavasta näköalapaikastaan. Leeviä lähdettiin heti kotiin päästyä esittelemään naapurissa asuville kavereille, ja kukin pääsi vuorollaan kiipeämään laatikkoon, useimmat saivat myös kyydityksen asuinalueemme ympäri.

Pyörä kiinnosti myös aikuisia, ja mainostin oitis kaikille ilmaista lastipyörälainaamoa. Miehet tutkivat pyörän ominaisuuksia ja tekniikkaa, naiset ihastelivat polkupyörän ja laatikon yhdistelmää.”

”Auton käyttö vähenisi radikaalisti, jos hankkisimme hyvän lastipyörän”


Viikon aikana pyörällä ehdittiin ajaa monenlaisia hyöty- ja huviajeluita, ja samalla tutuiksi tulivat lastipyöräilyn hyvät ja huonot puolet.

”Meillä Leeviä käytettiin arkikuljetukseen (päiväkotimatkat), kaupassakäyntiin ja huviajeluihin. Se sai myös kunnian kyyditä varaston siivouksessa löytyneitä tavaroita kirpputorille, jotka normaalisti olisin roudannut sinne autolla.

Kuvaaja: Juha Laitalainen
Leevillä oli helppo ajaa. Se kääntyy yllättävän hyvin mutkissa ja risteyksissä. Toki ennakointia täytyy sen kanssa harjoittaa enemmän kuin normipyöräilyssä. Pienen miinuksen annan turvavöistä, ne ovat epämukavat ja aika heiveröiset. Eivät tahtoneet millään pysyä lapsen/lasten olkapäillä. Myös korkeampien kiveysten, kuoppaisempien pyöräteiden ja asfaltin reunusten yli ajaminen hyppyytti laatikkoa, lastia ja lapsia melkoisesti.

Autoilijat, jalankulkijat ja pyöräilijät antoivat meille kivasti tietä. Itselleni jokainen Leevillä taitettu matka toi hyvä olon ja teki pienesti ylpeäksi. Huomasin, että meidänkin perheen auton käyttö vähenisi radikaalisi, jos hankkisimme hyvä lastipyörän. ”

Viikon päätteeksi perhe summasi kokemuksiaan: kokeiluviikosta jäi hyvä mieli.

”Olemme todella kiitollisia, että pääsimme kokeilemaan lastipyörää kokonaisen viikon ajan. Tämänsuuntaiset hankkeet luovat uskoa tulevaan! Kyllä nyt nousi aikamoinen lastipyöräkuume!”

Myös 5-vuotiaalla Edithillä oli omat terveisensä kokeiluviikosta:

”Lastipyörässä oli kivaa kun leikimme, että se on ralliauto!”

Kuvaaja: Juha Laitalainen
Blogitekstin kuvat: Juha Laitalainen, valokuvamaailma.fi



tiistai 18. elokuuta 2015

Lempi ja Lasse Paanalan perheen vieraina


- Yllytyshullu ja kokeileva perhe on valmiina haasteeseen! Asumme Kangasvuoressa mäen päällä lähellä kaikkia palveluita, mutta 1- ja 5-vuotiaiden lasten ja painavien ostosten tai kirjastokassien vuoksi auto on turhauttavan paljon käytössä lyhyilläkin matkoilla. Omin voimin ei puolestaan jaksa polkea kotimäkemme päälle, jos perässä olisi peräkärry ja lapset sekä tavarat kyydissä. Sähköistä apuvoimaa tarvitaan, kertoi Jenni Paanala kesän alussa syitä pyöräkokeiluun mukaan hakemiselle.






Avuksi mäen päälle kipuamiseen saapui sähköpyörä Lempi kera Lasse-peräkärryn. Lempi ja Lasse olivat elokuun alussa viikon verran lainassa Paanalan kaksilapsisessa perheessä. Sekä sähköpyörä että pyörän peräkärry olivat perheelle uusia tuttavuuksia, ja Lempiä ja Lassea odotettiinkin perheessä innolla.

Vauhdin hurmaa ja uuden opettelua


- Maanantaina pyörä haettiin tyttötriona ja kyllä oli kaikki kummallista ja uutta, mitään mielikuvaa ei entuudestaan ollut peräkärrystä, saati sähköpyörästä! Olihan kokonaisuus pitkä ja leveä! Vauhti vielä päälle, niin olo oli vähintäänkin turvaton. Myöhemmin yksin ilman kärryä ja lapsia pystyin minäkin jo nauttimaan vauhdin hurmasta, ja mies kokeilikin heti ensimmäisenä iltana ”maksiminopeutta” innoissaan, kertoi Jenni ensimmäisestä kokeilupäivästä.

Alkuun liikkeellelähtö sähköpyörä-peräkärry -yhdistelmällä tuntui monimutkaiselta akkuineen ja turvavöineen, ennen kuin lähtöihin syntyi viikon kuluessa jonkinlainen rutiini.

- Heti toisen päivän aamuna laitoin lapset kyytiin ja suunta kohti hoitoa ja töitä. Voi sitä vöiden ja säädön määrä aamukiireessä, akut ja kaikki :) Mutta lapset tykkäsi! Illalla tehtiin vielä kirjastoreissu ja kuopus 1,5 v torkahti hyvin peräkärryn kyytiin. Ja seuraavina päivinä homma alkoikin jo rutinoitumaan, kertoi Jenni.




Pyörän selästä maisemat näyttävät erilaisilta kuin ratin takaa


Viikon aikana sähköpyörällä ajettiin sekä peräkärryn kanssa että ilman kärryä. Sähköapu tuo kevennystä ajoon, mutta peräkärry kahden lapsen kanssa on kuitenkin sen verran raskas perässä vedettävä, että ihan itsestään pyörä ei kulje sähköavullakaan.

- Ylämäet menee kärryn kanssa juuri ja juuri sähkön avulla, mutta ei niin hiettömästi mitä etukäteen kuvittelin. Ilman kärryä pyörä kulki kevyemmin mäetkin, Jenni kertoi kokemuksistaan.

Liikenteessä peräkärryllinen pyörä ei juuri herättänyt erityistä huomiota, sillä laatikkopyöriin verrattuna peräkärryt ovat jo varsin tuttu näky liikenteessä.  Lempi on Workcycles GR8 -merkkinen raskaankin lastin kuljettamiseen tarkoitettu taakkapyörä, johon on asennettu sähköapu jälkikäteen sähköistyksiä tekevässä pyöräliikkeessä. Lasse on puolestaan Croozer-merkkinen pyörän peräkärry, jolla voi kuljettaa kahta enintään kuusivuotiasta lasta.

- Pyörän selästä kesän ja syksyn tuoksut ja maisemat avautuvat paljon paremmin kuin auton ratista. Oli mukava saada kokemus sekä sähköpyörästä että peräkärrystä, tiivisti Jenni viikon kokemukset.


perjantai 14. elokuuta 2015

”Kun vauhtiin pääsee niin sehän sujuu kuin tanssi” – Lainaajien kommentteja pyörien sähköavusta

Kaikki Lastipyörälainaamon pyörät ovat sähköavusteisia. Lainaamoon valittiin sähköavusteisia pyöriä, sillä sähköapu tuo helpotusta ajoon Jyväskylän mäkisessä maastossa. Mutta mitä mieltä lainaajat ovat olleet sähköavusta?

Leon akku sijaitsee tarakalla.
Sähköavusteinen polkupyörä eli lyhyemmin sähköpyörä on monelle vielä kovin tuntematon menopeli. Myös suurimmalle osalle lainaamon asiakkaista sähköavusteinen pyörä on ollut uusi tuttavuus, palautteiden perusteella kuitenkin mieluinen sellainen:
"Sähköavustuksen oppi yllättävän helposti. Alkutestailun jälkeen ajo sujui hyvin."
 "Sähköavusteisuus oli mielenkiintoinen ja positiivinen kokemus Jyväskylän mäkisissä maastoissa."
"Tykkäsin sähköavustuksesta ihan valtavasti! Ajaminen kahden lapsen kanssa ei ollut ylämäissä tuskaisaa, kuten se meidän omalla tavispyörä+peräkärry -yhdistelmällä on. Sähköavustus toimi todella hyvin, auttoi sopivasti ja huomaamattomasti."
 "Sähköavustus auttoi juuri sopivasti, suurimmalla teholla jyrkemmätkin mäet menivät vaivatta, loivemmassa maastossa avustuksen pystyi säätämään aina sopivan pienelle. Tasamaalla pyörä rullasi kohtalaisen hyvin myös ilman sähköavustusta."

Sähköavusteinen pyörä ei ole mopo


Lyhyesti sanottuna sähköavusteinen pyörä on kuin tavallinen polkupyörä, mutta sitä on kevyempi polkea. Sähköpyörä ei siis ole mopo, sillä sähköavustus toimii vain poljettaessa, ja sähköpyörän moottori sammuu, kun pyörän vauhti on yli 25 kilometriä tunnissa.

Yhdellä latauksella voi ajaa pyörästä, pyöräilijän painosta, lastin raskaudesta ja pyöräilyolosuhteista riippuen noin 30–60 kilometriä. Sähköpyörän akun voi irrottaa pyörästä ja ladata sisällä kännykän tapaan.

Sähköavusteisia pyöriä voi ostaa tehdasvalmisteisena tai asennuttaa pyörään sähköistyksen jälkikäteen. Lainaamon pyöristä kolmessa on tehtaalla asennettu sähköistys ja yhteen, Lempi Lainapyörään, sähköt on asennettu jälkikäteen pyörien sähköistyksiä tekevässä liikkeessä.

Lyylin akku on sijoitettu laatikkoon, penkin alle.

”Helpotti ajoa huomattavasti”


Useimmissa sähköpyörissä avustuksen tasoa saa säädeltyä ajon aikana tarpeen mukaan, ja sen saa myös kokonaan pois päältä, jos ei halua kevennystä ajoon. Jyväskylän jyrkimmissä mäissä saa kuitenkin hien pintaan sähköavustuksenkin kanssa, etenkin jos kyydissä on raskas lasti. 

Ohjaustangossa olevasta näytöstä voi säätää avustuksen tasoa. 
"Tavaraa oli aika paljon (viisi isoa multasäkkiä) ja kyllähän siinä polkea sai etenkin ylämäissä, mutta suht mukavasti kulki lastissakin. Sähköavusteisuus oli hyvä juttu."

"Keski-Suomen mäkisessä maastossa sähköavusteisuus on aivan ehdoton varuste. Hiki tulee Jyväskylän mäissä etenkin kuormatulla laatikkopyörällä sähköavustuksenkin kanssa."

"Sähköavusteinen pyörä helpotti ajoa huomattavasti. Jyrkimpiin mäkiin ei avustuksesta ollut apua, mutta toisaalta moottorin avustamana saattoi pyöräillä kiertotietäkin, jolloin jyrkän nousun sai vaihdettua pitkään loivaan nousuun. Muutenkin pyörällä ajeli ihan huvikseenkin pidempiä reittejä."

"Sähköpyörä oli hyvä kokemus ja pienen harjoittelun jälkeen ylämäetkin alkoivat sujua."



perjantai 7. elokuuta 2015

Korvaako laatikkopyörä auton nelilapsisessa perheessä?

Kortesuolla asuva Lempisen perhe testasi heinäkuun viimeisellä viikolla, voisiko kuusihenkinen perhe pärjätä arjessa ilman uskollista peltilehmäänsä eli 7-paikkaista Toyotaansa.

- Olemme kuusihenkinen perhe, perheeseemme kuuluvat vanhempien lisäksi 7-, 6-, 4- ja 1-vuotiaat lapset, joista vanhimmat kaksi viipottavat jo pitkiäkin matkoja omilla pyörillään. On mielenkiintoista päästä kokeilemaan, miten arki sujuisi tällä porukalla ilman autoa, pohti perheen isä Niko Lempinen ennen kokeiluviikon alkua.

Lapset laatikossa. 

Lyyli Lainapyörä kokeilussa


Perhe sai viikon ajaksi käyttöönsä Lyyli Lainapyörän, joka on kaksipyöräinen Dolly-merkkinen sähköavustuksella varustettu laatikkopyörä. Pyörässä on turvavyöt kahdelle lapselle, ja aikuinen saa kuljettaa sillä yhtä enintään kymmenvuotiasta tai kahta enintään kuusivuotiasta lasta.

Uni yllätti kyytiläisen. 

- Heti ensimmäinen päivä meni huviajelun merkeissä lapsia vuorotellen kyyditettäessä tehden eripituisia lenkkejä. Lapset viihtyivät kyydissä erittäin hyvin, ja innostuivat välillä jopa laulelemaankin, jota auton kyydissä harvoin tapahtuu. Pyörällä käytiin muutenkin huviajelulla tai muuten vain piipahtamassa paljon herkemmin kuin mitä normaalisti autolla. Ajoneuvo herätti paljon positiivista huomiota ja sai aikaan keskustelua, kertoi Niko.

Kokeiluviikolle osui monta sadepäivää, mutta siitä huolimatta pyörä ei jäänyt pyörävarastoon seisomaan.

- Harmi vain, että sateiden takia ulkoilut jäivät vähemmälle, vaikka sateesta huolimattakin polkiessa nousi pakostikin hymy kasvoille. Sadekuomu matkustajille olisi silti ehdoton varuste, totesi Niko viikon jälkeen.*

(*Omaa lastipyörää harkitseville tiedoksi: Dolly-merkkiseen lastipyörään, kuten useimpiin muihinkin laatikkopyöriin, on lisävarusteena ostettavissa sadekuomu, joka suojaa kyydissä matkustavia lapsia sateelta ja viimalta. Lastipyörälainaamon Lyyli-pyörään sadekuomua ei ole hankittu rajallisen budjetin vuoksi. Lainaamon pyöristä Leevi Lainapyörässä on sadekuomu matkustajille.)


”Ostokset kulkivat siinä missä autollakin”


Huviajeluiden ja lasten kyyditsemisen lisäksi pyörällä käytiin viikon aikana kahdesti isommalla kauppareissulla.

- Kaksi suurempaa kauppareissua sujuivat yksin varsin hyvin. Ensimmäisellä kerralla kaikki ostokset mahtuivat sadesuojan alle laatikkoon. Toisella kerralla tavaraa laitettiin myös tarakkalaukkuun. Ostokset kulkevat siis siinä missä autollakin.

Ostoskärryllinen tavaraa mahtui kyytiin.

Laatikkopyörä on normaalia pyörää pidempi ja raskaampi. Miltä pyörällä ajaminen tuntui?

- Kaksipyöräisellä ajo oli vakaata kun vain vauhtiin päästiin. Pienissä nopeuksissa, ja liikkeellelähdöissä oli välillä pientä hakemista. Täyteen ostoksia lastattuna pyörä oli erittäin vakaa painopisteen ollessa matalalla, mutta kuusivuotiaan ollessa kyydissä yhdessä pienimmän kanssa pienimmätkin heilahtelut saivat aikaan horjuvaa ajoa, jonka vuoksi pyysin häntä liikkumaan mahdollisimman vähän, kertoi Niko.

Sähköavustus ehdoton varuste Jyväskylän mäissä


Lempisen perhe totesi sähköavustuksen tarpeelliseksi Jyväskylän mäkisillä pyöräteillä.

- Keski-Suomen mäkisessä maastossa sähköavusteisuus on aivan ehdoton varuste. Kaksi kertaa kokeiltuani polkea jyrkempiä mäkiä ilman avustusta, en viitsinyt enää kolmatta kertaa kokeilla. Hiki tulee Jyväskylän mäissä etenkin kuormatulla laatikkopyörällä sähköavustuksenkin kanssa. Lain sallima 250 watin sähköavustus ei täysin täytä laatikkopyörien tarpeita, ja lainsäätäjillä olisikin tässä mietinnän paikka, totesi Niko.

"Hymyssä suin mentiin!"

Kokeiluviikon päätyttyä perhe jää miettimään auton vaihtamista laatikkopyörään pysyvästi.

- Hymyssä suin mentiin vaikka välillä satoi paljonkin. Yhteensä kokeilujakson aikana kilometrejä tuli mittariin noin 120. Kokemus sai perheemme vakavasti harkitsemaan laatikkopyörän hankintaa kunhan autosta päästään eroon, summasi Niko kokeiluviikon kokemukset.



tiistai 4. elokuuta 2015

Miten jyväskyläläiset ovat ottaneet vastaan Lastipyörälainaamon?

Lastipyörälainaamo on ollut nyt avoinna kaksi kuukautta. Ennen lainaamon avautumista jännitimme, kuinka jyväskyläläiset ottavat palvelun omakseen. Löytävätkö lainaajat lainaamon, vai jäävätkö pyörät talliin seisomaan? Entä millaisia kommentteja Leo, Leevi, Lyyli ja Lempi herättävät liikenteessä?



Huolet siitä, että pyörille ei löytyisi käyttäjiä, ovat osoittautuneet turhiksi. Pyörät ovat olleet huippusuosittuja, tähän mennessä pyörien käyttöaste on ollut noin 90 %, eli pyörät eivät ole paljon ehtineet tallissa lepäillä. Lainaajat ovat olleet erityisen iloisia mahdollisuudesta päästä kokeilemaan lastipyöriä ilmaiseksi.

”On tosi hienoa, että nyt pääsen kokeilemaan erilaisia taakkapyöriä ja aivan ilmaiseksi! Kiitos!” 
”Parasta kun oli ilmaista! Ja oli hienoa päästä kokeilemaan sähköpyörää.” 
”Pyörää oli helppo ajaa ja se oli hyvässä kunnossa. Koko lainausprosessi sujui joustavasti. 10 pistettä!”


Musatreenikamoja, multasäkkejä ja mainoksia – lainaamon pyörillä kulkevat monenlaiset lastit


Lainaajia on ollut laidasta laitaan, nuorimmat kyydissä istujat ovat olleet alle vuoden ja vanhin ajaja yli 70-vuotias. Pyöriä on käytetty monenlaisten lastien kuljettamiseen - lasten kyyditsemisen lisäksi pyöriä on käytetty muun muassa kauppareissuihin, mainosten jakamiseen ja apuna esimerkiksi puutarhamyymälässä käydessä. Ja saattaapa Lainaamon pyörän nähdä liikenteessä elokuun Ravintolapäivässäkin!

”En kuljettanut lapsia, mutta tomaatin taimet kulkivat mökille hienosti ja paluukyydissä tulivat palautuspullot ja juhannuspyykit vaivattomasti kotiin. Matka sisälsi suuriakin mäkiä ja soratietä, mutta pyörä selvisi niistä hienosti” 
”Kuskasin pyörällä sekä 1-vuotiasta lasta että erilaisia tavaroita.” 
”Hyvin kulki musatreenikamat ja lapset samalla.” 
”Ihana, sai käydä ostamassa mansikoita. ” 
”Lastipyörä Lyyli toimi erittäin hyvin kirpputoritavaroiden kuljetukseen.”


Lastipyörät ovat vielä sen verran harvinainen näky Jyväskylän kaduilla, että kommentteja on tullut myös vastaantulijoilta.

”Leo herätti liikenteessä paljon mielenkiintoa ja "tuollaista pitäisi testata" -kommentteja useilta kanssaliikkujilta.” 
”Pyörä herätti kyllä kiinnostusta ja keskustelua työkavereiden ja naapureiden kanssa, ja moni aikoi itsekin lainata pyörää sopivan tilaisuuden tullen.” 
”Kerrostalon pihassa naapurit tulivat ihmettelemään ja kyselemään.”


Pidempiä laina-aikoja toivottu


Lainaaminen on koettu vaivattomaksi, mutta moni on toivonut pidempiä laina-aikoja. Kovan kysynnän vuoksi laina-ajat on kuitenkin rajoitettu muutamaan päivään, jotta mahdollisimman moni pääsisi hyödyntämään pyörien lainausmahdollisuutta ja kokeilemaan lastipyörää omassa arjessaan. Pyörien normaali laina-aika on arkisin 1-2 vrk ja viikonloppuna 3 vrk.

”Mielelläni olisin pitänyt pyörää pidempäänkin, meillä oli sen maksimin eli 3 päivää ja siinä pääsi vasta vauhtiin.” 
”Kovasti toivoisin pidempiä lainajaksoja, viikon-parin mittaisia.” 
”Laina-aika saisi tietysti olla pidempi, mutta ymmärrän, että suuren kysynnän takia sitä on jouduttu rajoittamaan." 
”Pyörän lainaaminen oli vaivatonta ja viikonlopun 3 päivän laina-aika oli hyvä. Sain hyvin ohjeita ja pyörä toimi loistavasti.”

Lainaamon tavoitteena on tuoda lastipyörät kaikkien asukkaiden saataville, ja tarjota mahdollisuus kokeilla sähköavusteista lastipyörää arjessa. Toivottavasti mahdollisimman moni hyödyntää pyörien lainausmahdollisuutta myös jatkossa. Nyt kesälomakauden lähestyessä loppuaan ja arjen taas alkaessa lainaamon pyörät tarjoavat oivan mahdollisuuden testata esimerkiksi sitä, kuinka oma arki toimisi, jos lapset veisikin päiväkotiin lastipyörällä auton sijaan. Eli jos et vielä kokeillut sähköavusteista lastipyörää, käy pikapikaa varaamassa Leo, Lempi, Lyyli tai Leevi käyttöösi pariksi päiväksi!


Ps. Otamme mielellämme lainaajilta jatkossakin vastaan kaikenlaista palautetta ja kommentteja pyörien lainaamiseen liittyen. Erityisen iloisia olemme saadessamme kuvia ja kertomuksia lainaamon pyöristä retkillään – mihin kaikkeen niitä käytetään ja missä kaikkialla niillä kurvaillaan? Kuvia ja kertomuksia voi lähettää vaikkapa lainaamon fb-sivuille tai sähköpostitse toimisto[at]japary.fi.

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Lastipyörä perhepäivähoitajan arjen apuna – Kettusen perheen kokemuksia

Lastipyörälainaamo etsi kesäkuussa Jyväskylän seudulta perheitä, jotka haluaisivat kokeilla sähköavusteista lastipyörää arjessaan 1-2 viikon kokeilujakson ajan. Mukaan kokeilujaksoille valittiin kuusi perhettä eri puolilta Jyväskylää. Perheiden kokemuksia lastipyöräilystä, sekä myös Lastipyörälainaamon muista kuulumisista, pääset lukemaan tästä blogista.


Ensimmäinen kokeiluviikko on jo onnistuneesti takanapäin. Kolmipyöräinen Leo Lainapyörä kävi Kettusen perheen vieraana Kuokkalassa heinäkuun puolessa välissä. Kettusen viisihenkiseen perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi 3-, 6- ja 9-vuotiaat lapset.

Kauppareissuja ja puistoretkiä


- Laatikkopyöriä on lasten kanssa ihasteltu liikenteessä jo pidemmän aikaa, ja on mielenkiintoista päästä kokeilemaan, miten sellaisen käyttö istuisi meidän perheemme elämään – onko sellaisesta oikeasti hyötyä ja apua, ja mahtaako sellaisella ajeleminen olla yhtä hauskaa kuin etukäteen ollaan pohdittu, kertoi Minna odotuksiaan ennen kokeiluviikon alkua.

Kokeiluviikko ei tuottanut pettymystä, lastipyörä oli mieluinen kulkupeli niin Minnalle kuin kyytiläisillekin. Perheen äiti Minna Kettunen on yksityinen perhepäivähoitaja, ja omien lasten lisäksi myös hoitolapset pääsivät testaamaan lastipyörän kyytiä kokeiluviikon aikana. Pyörän kanssa tehtiin kauppareissuja, puistoretkiä sekä käytiin ajelemassa ihan vain ajamisen ilosta.

- Kilometrejä tuli päivittäin varmasti 15-20 km kaikkien mutkien ja reittien kanssa. Pyörällä on ajettu paljon ihan vain siitä ilosta, että voidaan ajaa. Esimerkiksi Viherlandian reissu sujui leppoisasti pyörällä, kyydissä kulki helposti sekä neljä lasta että penkin alle mahtuvat ostokset. Hoitoryhmän kanssa olisi varmasti laajempi ”reviiri”, jos tällainen kulkupeli olisi aina käytössä, kertoi Minna.

Huikeen siisti kulkupeli!


Liikenteessä pyörät kyytiläisineen nostivat usein hymyn myös vastaantulijoiden huulille.

- Pyörä herättää huomiota, varsinkin kun lastina on riemusta kiljuvia lapsia – naapuruston lapsia ilmoittautui heti jonoon kyytiläisiksi, kun pyörä parkkeerattiin pihaan. Paljon kyseltiin myös sitä, mistä kärry on peräisin, onko sitä helppo ajaa ja ohjata, ja miten sähköavusteisuus toimii, Minna kertoi.

Viikon aikana Minna kuuli ohikulkijoiden suusta monia ihastelevia kommentteja:
”Huikeen siisti kulkupeli!”
”Mikä ihana kärry!”
”Mikä toi on, vähän hieno!”
”Onpa kätevän näköinen, varmaan helpottaa kulkemista”
”Onpa loistava keksintö”

Oma lastipyörä harkintaan


Kettusen perheellä oli kokeilussa Babboe Big-merkkinen kolmipyöräinen sähköavusteinen lastipyörä, jossa on turvavyöt neljälle lapselle. Uudenlaisen menopelin käsittely vaatii aina alkuun vähän totuttelua ja opettelua, sillä esimerkiksi kääntyminen on isolla kolmipyöräisellä erilaista kuin tavallisella kaksipyöräisellä fillarilla. Minna kuitenkin tottui pyörällä ajoon nopeasti:

- Etukäteen odotin, että pyörä olisi hankalampi ”saada hallintaan”, mutta loppujen lopuksi suurin haaste olikin muistaa jalkajarrun puuttuminen, sanoi Minna.

Kaiken kaikkiaan Kettusen perhe on tyytyväinen kokeiluviikon antiin.

- Ehdottomasti harkitsen omankin lastipyörän hankkimista. Ja jatkossakin tulemme varmasti käyttämään lastipyörälainaamon palveluja, ja suosittelemaan tätä muillekin, tiivistää Minna viikon tunnelmia.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kokeiluperheet valittu

Lastipyörälainaamo etsi kesäkuussa Jyväskylän seudulta perheitä, jotka haluaisivat kokeilla sähköavusteista lastipyörää arjessaan 1-2 viikon kokeilujakson ajan. Kokeilu kiinnosti jyväskyläläisiä: Mukaan haki 44 perhettä, jotka halusivat kokeilla, kuinka arki sujuisi, jos esimerkiksi päiväkoti- ja kauppamatkat hoitaisikin viikon tai kahden ajan auton sijaan lastipyörällä.

Mukaan kokeilujaksoille valittiin kuusi perhettä eri puolilta Jyväskylää. Mukana on sekä autosta luopumisesta haaveilevia että jo pyöräileviä perheitä. Perheet saavat sähköavusteisen lastipyörän ilmaiseksi käyttöönsä 1-2 viikoksi kesän ja syksyn aikana. Perheiden kokemuksista voit lukea kesän ja syksyn aikana tästä blogista.