Riksa
Aluksi ajattelin, että muistellaanpa miten Leolla ajaminen meni. No ihan turhaan. Riksa oli huomattavasti helpompi ajaa ja vakaampi. Riksan kaasulla avustaminen oli minulle uutta, kun en ole edes mopolla ajanut. Siis käytännössä. Kun kaasuttamiseen pääsi kiinni, oli meno varsin mukavaa. Kyytiin mahtui myös 90 senttinen taaperomme, kun vyötä kiristi tarpeeksi. Mitä ilmeisimmin kyyti kyllä miellytti, mutta vaati kummallakin kädellä kiinni pitämistä. Uskoisin avoimen tilan luoneen hieman jännitystä.
Mitä enemmän pyörällä ajoi, sitä enemmän opin siitä pitämään. Riksa on myös varsinainen tehomylly. Ainoastaan yhtä mäkeä sillä ei päässyt ylös ja silloin oli koko perhe kyydissä ja mäki jyrkkä kuin mikä. Päät pyörällä sai kääntymään paremmin kuin edeltävillä pyörillä, varsinkin kun koko poppoo oli kyydissä. Tavaratilaa riksassa oli pieni lokero penkin alla ja kori satulan takana. Korin sanka kääntyili välillä selkää vasten kun ajoi pomppuun. Se tuntui välillä hieman epämiellyttävältä, joten sitä tarvitsi kääntää takaisin. Tietysti häiritsevyys riippuu millä korkeudella satula on.
Paksummat sormikkaat minulla olisi pitänyt näin syksyllä ajaessa olla, sillä kaasua pitää puristaa samalla kun sitä käyttää. Voitte kuvitella miltä tuntuu ohuet märät hanskat, viima ja puristus yhtä aikaa. Tuosta huolimatta pyörä tuntui mukavalta ajaa, sen kyydissä oli hauska olla ja sillä sai kätevästi kuljetettua koko perheen retkelle.
Lainaan vielä joskus uudelleen Linkki-riksan, sen verran hyvä ja hauska pyörä se oli.
Elina
Viimeinen lainapyörämme oli Elina. Minulla itsellä on Elinankaltainen mummuska, jonka sähköistämistä olemme miettineet, joten oli mielenkiintoista kokeilla Elinaa. Eikä Elina tosiaan mikään tavallinen mummopyörä olekaan. Ensimmäisen ajatus Elinasta oli, että onpahan äkäinen peli! Tuntui, että muutamalla polkaisulla pääsi jo vaikka kuin pitkälle! Ylämäetkin menivät melko sujuvasti. Oli taas todella kätevä ajaa pelkällä sähköpyörällä, koska emme ottaneet Sallia lainaan. Elinalla en tällä kertaa vetänyt ollenkaan pyöräkärryä perässäni, joten sen toimimista perheen toisena menopelinä en osaa sanoa. Työmatkat taittuivat kuitenkin itsekseen todella näppärästi.
Muutaman kerran jälkeen totesin kuitenkin, että Elina oli paljon raskaampi kuin edellisellä viikolla testaamani Liisi. Kaipasin myös enemmän vaihteita, koska Elinassa on vain kolme vaihdetta ja tämä tuntui varsinkin pitkissä ylämäessä liian vähäiseltä. Akun paikoilleen laittaminen oli etenkin alussa hankalaa. Tuntui myös välillä, että tasamaastossa pyöräillessä ei tarvinnut käyttää omia voimia ollenkaan, vaan sähkö avusti eteenpäin koko ajan. Toki sähköavustuksen säädöllä pystyi tähän vaikuttamaan, mutta jos avustus oli täysillä tasaisella maalla tuntui kuin pyörä lentäisi eteenpäin.
Kaiken kaikkiaan kokeiluperheenä toimiminen oli todella mielenkiintoista. Oli kiva päästä kokeilemaan erilaisia sähköavusteisia pyöriä. Harmi, että Suomessa sähköpyörät ovat vielä niin kovissa hinnoissa. Hankkiaksemme itsellemme sähköpyörän, tulisi olla täysin varma, että se voisi korvata taloutemme toisen auton ympärivuotisesti juurikin kovan hinnan takia. Jos hinnat olisivat matalampia, olisi sähköpyörän hankkimiseen pienempi kynnys. Sähköpyörän omistaminen auton rinnalla lisäisi varmasti pyöräilykilometrejämme ja vähentäisi taas bensankulutusta. Jos kaikista näistä kokeilemistamme pyöristä saisin valita itselleni mieluisimman olisi se joko Ludvig tai Liisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti