tiistai 13. elokuuta 2019

Fillarit liikkeelle!

Tänä kesänä lainaamo vieraili osana Fillarit liikkeelle! –kiertuetta muutamissa Keski-Suomen kunnissa tutkimassa paikallisia arjen liikkumisolosuhteita. Käytännössä pyöräilimme jokaisessa kunnassa reitin, joka voisi kuntalaisen arjen kannalta olla tärkeä ja tutkailimme, kuinka sujuvaa pyöräily on. Jokaisella paikkakunnalla on oma teemansa, jonka mukaan pyöräilyreitti valittiin.

Keuruun kauniissa maisemissa on mukava pyöräillä
Keuruu

Alkukesästä kävimme vierailulla Keuruulla. Teemana oli tällä kertaa vapaa-aika, joten pyöräilyreittimme kulki keskustasta Kurkisaareen, Vanhalle Keuruulle ja Nyyssänniemen leirintäalueelle. Kävimme katsastamassa myös Tervan liikuntapuiston ja kirjaston.

Iloksemme huomasimme, että Vanhan Keuruun pihapiirissä oli myös pyöriä vuokrattavina eli turistikin voi halutessaan liikkua paikkakunnalla kätevästi pyöräillen. Ja mikäpäs Keuruulla on pyöräillessä, sillä pyöräilyväylät ovat pääosin hyvässä kunnossa ja etäisyydetkin lyhyitä. Harrastamaan pääsee siis helposti myös pyöräillen. Kevyelle liikenteelle on tehty näppärät alikulut 23-tien ali, joten isoja teitä ei tarvitse ylittää. Tarhiajärven ohi kulkee kaunis reitti, ja vaikka järven vieressä kulkeekin vai hiekkatie, on se tamppaantunut niin hyvin, että pyöräilykin on mukavaa.

Liikenteenjakaja yltää pitkälle suojatielle
Suojateissä ei ollut ikäviä katukivetyksen reunoja, joihin pyörä olisi tökännyt. Löysimme kuitenkin hieman huonokuntoisemman suojatien, jonka keskelle oli rakennettu pitkälle jatkuva liikenteenjakaja. Ylimääräinen kivetys tuntuu suojatien ylittäjästä turhalta eikä varmaankaan ole kovin mukava ylitettävä pyörätuolilla liikkuvalle. Lisäksi jakaja on aika kapea, jos siinä on tarkoitus odottaa auton kääntymistä.

Moni ajoi Keuruuntietä kävelytiellä.
Keskustassa riitti pyöräparkkeja, joten liikkeissä pääsee käymään helposti. Harva oli kuitenkaan huomannut, että Keuruuntien leveä ”kevyen liikenteen väylä” on oikeasti kävelytie, joten pyöräilijöiden on ajettava ajoradalla. Lyhyen tarkkailun perusteella kuitenkin yhdeksän kymmenestä pyöräilijästä ajoi kävelytiellä. Tästä päätellen keskustassa pyöräilijöille voisi merkata kaistat selkeämmin.

Hankasalmi

Kävimme pyöräilemässä myös Hankasalmella, jossa vierailtiin teemalla työ- ja koulumatkat. Niinpä pyöräilimme Pellisenrannan alueelta päiväkodille, josta suuntasimme keskustaan kunnantalolle ja koululle sekä vielä S-Marketilta Hankamäelle.

Pellisenrannan asuinalueelta lähtiessä jouduimme ajamaan hetken matkaa ajoradan laidassa. Yleisesti ottaen keskustan lähettyvillä oli kuitenkin pyörätiet ja ne on selkeästi merkattu. Suojateiden päässä ei myöskään ollut turhia katukivetyksiä. Monitoimitalon kohdalla oli kuitenkin unohdettu tehdä madallettu pääsy tien yli eikä suojatietä näkynyt lähimailla. Suojatien ja pyörätien jatkeen merkit puuttuivat myös huoltoaseman lähistöltä.

Pyörätelineitä löytyi myös Hankasalmelta varsin mukavasti; kunnantalon pihassa oli jopa katollinen säilytyspaikka pyörille. Tosin molemmilla paikkakunnalla pyörätelineet olivat lähinnä perinteistä mallia, joihin pyörää ei voi lukita rungosta.

Asfaltti oli päässyt paikoin todella huonoon kuntoon. Esimerkiksi koululle pyöräilimme sinne ohjatulla reitillä ja löysimme keskeltä kevyen liikenteen väylää ison kuopan. Vaikutti kuitenkin siltä, että paikalliset taitavat pyöräillä koululle jotain muuta kuin merkattua reittiä pitkin.

Hankasalmen pyöräilijöistä ilahduttavan moni käytti kypärää ja jalankulkijat suhtautuivat kellon soittoon hyvin. Asukkaat olivat muutenkin ystävällistä väkeä ja antoivat turisteille tarvittaessa avuliaasti vinkkejä. Autoilijatkin pysähtyivät odottamaan suojatien ylittäjiä. Myös Hankasalmella etäisyydet keskustan tuntumassa ovat lyhyet, joten pyöräilyn ei pitäisi jäädä siitä kiinni.

Lisää tunnelmia paikkakunnilta voi katsoa Instagramista @japa_ry

Pyöräillen pääsee nopeasti myös maalaismaisemiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti