maanantai 21. syyskuuta 2020

Ummikko sähköpyörän satulassa

Jyväskylän kaupungin työntekijöillä on syyskuun aikana ollut kaksi lainaamon sähköpyörää kokeiltavana. Vastaanotto on ollut varsin hyvä, kuten tästä tyytyväisen testaajan blogitekstistä voi huomata 😊

****

Kaksi tunnetta. Kaksi tunnetta valtasi mielen ensimmäisten kilometrien aikana. Toinen tunne kuuluu laiskalle minälle, joka viihtyy pää sohvatyynyllä liian pitkään älypuhelimen uutisfeedejä ja keskustelufoorumeita koluten. Taas toinen tunne kuuluu vastuuntuntoiselle itsestään huolta pitävälle miehelle, joka tahtoo pysyä terveenä ja elinvoimaisena vielä mahdollisimman monta vuosikymmentä.

Tunteet

Pettymys. Pettymys on näistä laiskan minän tunne. Tämä tosiaan on sähköPYÖRÄ eikä sähkömopo. Tämä liikkuu pääasiassa lihasvoimalla eikä pikku polkaisulla liu’utakaan kilometrikaupalla viherpeipon tirskutellessa sulosäveliään pyörän tarakalla. Ei ehtinyt kulua montaakaan minuuttia, kun huomasin happojen kertyvän reisiin ja sykkeen nousevan. Toki sähköavustuksen voimakkuutena oli vielä tässä vaiheessa Eco, joka on pienen mahdollinen avustus, mutta ei sitä saanut itseään liian helpolla päästää. Peijooni, saattaa olla peseytymiselle kuitenkin tarve kotona!

Toisessa laidassa tunteensa osoitti iloisuus. Iloisuus on arvatenkin vastuuntuntoisen terveydestään huolehtivan minän tunne. Tätä sähköpyörää voi sittenkin käyttää kuntoiluun. Jollain tasolla mieleni oli vallannut ajatus, että sähköpyörä on terveydelle tietysti autoa parempi vaihtoehto, mutta jos tosissaan kuntoilla haluaa, on perinteinen polkupyörä ylivertainen. Mutta onko? No ei. Ei ole. Tuntuu että melkein päinvastoin. Kerron tästä lisää vähän myöhemmin.

Sähköpyörästä haaveilija

Olen kotoisin Pohjanmaalta. Paikasta missä lakeutta riittää silmän kantamattomiin. Pohjanmaalla pyöräilin joka paikkaan. Olin reipas. Rehellisesti sanottuna aika on ihan pikkuriikkisen saattanut kullata minäkuvaa reippaudesta, mutta jätän sen mainitsematta. Muistan kuitenkin ylpeänä pyöräilleeni 16 kilometrin työmatkoja suuntaansa. Varsin esimerkillistä, eikö? Tein niin ehkä vain viikon ajan, mutta ei se vähentänyt ylpeyden tunnetta itsestäni. Joka tapauksessa, pyöräily ei ollut harvinaista ja se saattoi olla yleisin arkiliikkumisen muoto. Sitten elämässä koitti vaihe ja muutin Jyväskylään.

Enää en juurikaan pyöräile. Havaitsin nopeasti, että täällä muutaman kilometrin lenkkikin rasittaa enemmän kuin Pohjanmaan 16 km. Syy on helppo arvata, lakeuksia ei täällä juurikaan näy. Kotimatka töistä tuntuu olevan pelkkää ylämäkeä Keljonkankaalle noustessa, ja sitä en jaksa koko matkaa millään taluttamatta pyörää kulkea. Sitä paitsi ihmettelin miten minua useita vuosia vanhemmat tai nuoremmat sedät ja tädit tuntuivat ohittelevan mäessä hymyssä suin, kun minä taapersin hiljalleen sydäninfarktin partaalla.

Aika nopeasti sen kuitenkin tajusin. Sähköpyörä, sehän on sähköpyörä, jolla nuo kulkevat! Itsetuntoni kohosi takaisin ropisten, kun ymmärsin sen. Tieteenkään jokaisella heistä ei sellaista ollut, mutta jos sen myöntäisin, niin joutuisin tarkastelemaan uudestaan tunnetta, että olen päästänyt itseni rapakuntoon ja asian kieltäminen sopii minäkuvaani paljon paremmin. Tästä välähdyksenomaisesta oivalluksesta seurasi se, että kiinnostuin tosissaan sähköpyöristä ja ryhdyin tutkimaan tätä maailmaa. Syksyllä 2019 olin jo lähdössä laajemman valikoiman ja testiajomahdollisuuden perässä Helsinkiin sellaista hankkimaan kotitaloudessani ehkä useammalle henk
ilölle, mutta koska olin ainut asiasta innostunut, hiipui ajatus siltä erää. Ajatus ei kuitenkaan sammunut, vaan on kytenyt takaraivossa kaiken tämän aikaa. Sähköpyörä kun saattaisi auttaa myös liikkumaan niissäkin hetkissä, kun selän terveydentilalle perinteinen pyöräily ei olisi se paras

vaihtoehto. Sitten sain työpostiin sähköpostia sähköpyöräkokeilusta. Tarrasin siihen hyeenan lailla kiinni. Revin ja ravistelin. Ja saalis antautui. Tunsin hetkellistä onnea. Vihdoinkin pääsisin kokeilemaan, onko tämä ratkaisu liikkumisongelmiin. Jopa Graalin malja? Voinko jättää auton useammin hyvillä mielin kotipihaan ja aktivoitua jälleen? Kestääkö kroppa? Sähköpyörä on kallis. Kannattaako siihen oikeasti investoida? Nyt on tosipaikka se selvittää.

 

Ensimmäiset kokemukset

Tankatessani muiden kokemuksia sähköpyöristä, yksi asia mikä nousi useamman kerran eteen, on se, että sähköpyörät ovat raskaita käyttää ilman sähköavustusta. Jopa pyörää taluttaessa täytyy käyttää jonkin asteista avustusta, että se riittävän kevyesti liikkuu. Hämmästyinkin, kun jossain vaiheessa tasaisella ajaessa havahduin siihen, että olin kytkenyt avustuksen kokonaan pois päältä. Silti pyörää oli suhteellisen kevyt polkea. En tiedä johtuuko se käyttööni myönnetystä Helkaman sähköpyörästä vai jostain muusta, mutta pyörä oli täysin käyttökelpoinen avustuksen ollessa asennossa Off. Kun avustuksesta kytki päälle pienimmän Eco-avustuksen, ei se kovin paljoa tuonut polkemiseen lisätehoja, hienoisen eron pyöräillessä kuitenkin tunsi. Helkaman sähköpyörässä on avustustasoja yhteensä kolme. Näistä jokainen avustaa hieman edellistä enemmän. Edes suurin avustus ei ole kuitenkaan niin vahva, että suurella vaihteella jaksaisi polkea vähän jyrkempää ylämäkeä etenkään sykkeen kunnolla nousematta, jos lainkaan. Itse asiassa syke nousi ja reisissä poltti pidemmässä ylämäessä 4-vaihteella, joka on vaihteiston puolivälissä.

En siis elänytkään vaivattomassa sadussa. Itse asiassa olisin voinut jopa luulla, että sähkömoottorista ei ole juuri mitään apua, jos ei olisi pyörätiellä kulkenut muita kanssakulkijoita. Ohittaessani pienessä, mutta jyrkässä mäennyppylässä puhisevan pyörää taluttavan tädin oma takamus tiukasti satulassa, vaikkakin jonkin verran hengästyneenä. Ja myöhemmin ohittaessani hyväkuntoisen näköisen nuoren pitkässä loivassa ylämäessä edelleen itse maltillisesti hengästyneenä, palasi mieleen nopeasti matkat ilman sähköpyörää. Silloin kun kaikki minua ohittelee ja itse puuskutan ykkös- tai kakkosvaihteella mäkeä ylöspäin, jos en ole taluttamassa voimien loputtua. Nyt en taluttanut koko matkalla metriäkään, eikä takamusta tarvinnut lainkaan nostaa satulasta. Hyvä kuntoilusyke kuitenkin pysyi yllä koko matkan ja liikkumisen ilo. Suurin ero perinteiseen pyöräilyyn onkin rasituksen tasaisuus. Ei ole repivää ylämäkirääkkiä, jos ei sellaista halua, mutta kunnon päälle ottaa sopivasti silti. Havaitsin myös aloittavani matkan ilman avustusta tai pienellä avustuksella ja kilometrien kertyessä voimien huvetessa nostaneeni avustuksen tasoa hiljalleen. Täten pyöräilyn kokonaisrasitus pysyi vakiona suunnilleen koko matkan ja jo tällä kokemuksella on helppo vahvistaa, että sähköpyörällä jaksaa polkea pidempiä lenkkejä.

Perille tultaessa kotipihassa tunsin satulasta noustua, kuinka reisissä poltteli ja ensimmäiset askeleet tuntuivat hieman huterilta hapoilla olevilla tolpilla kävellessä. Jos tämä ei ollut erinomaista arkiliikuntaa, niin en tiedä sitten mikä. Kevyemmälläkin olisi voinut päästä alentamalla vaihdetta ja lisäämällä avustusta. Tällä kertaa en malttanut kuitenkaan liikaa hidastella. Mielenkiinnolla odotan, miltä pyöräily tuntuu, kun viikko työmatkoja on takana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti