torstai 2. kesäkuuta 2016

Taloyhtiön kimppapyörä lähentää naapurisuhteita

Kesällä 2014 kuusi jyväskyläläistä taloyhtiötä sai testata yhteiskäyttöön tarkoitettua lastipyörää 2-3 viikon ajan. Kokeilun jälkeen yksi taloyhtiöistä, Valajankatu 1, sai pitää sähköavusteisen Workcycles Cargobike Short -lastipyörän ja ottaa sen asukkaidensa käyttöön vakituisesti. Taloyhtiön kimppapyörä oli kokeilujakson aikana kovassa käytössä, mutta mitä kimppapyörälle kuuluu nykyään?


Monipuoliset käyttömahdollisuudet


Vasta koejakson päättymisen jälkeen taloon muuttanut Elina Pitkänen kertoo, että kimppapyörä ei ole unohtunut varastoon, vaan sitä käytetään edelleen ahkerasti.

"Ilahduin todella paljon taloon muuttaessani, kun kuulin tästä pyörästä. Monet perheet käyttävät pyörää pitkiinkin matkoihin, mutta pääasiassa sitä käytetään kulkuvälineenä, kun haetaan lapset päiväkodista, käydään kaupassa tai liikutaan harrastusmenoihin", Elina kertoo.

"Autottomana koen, että tästä pyörästä on ollut suurtakin hyötyä tietyissä tilanteissa. Lasten kuljettaminen päiväkotiin ja kotiin sujuu helposti, kissanruokasäkit voi huoletta hakea kauempaakin, isot postipaketit mahtuvat kyytiin ja kauppakasseille on paljon tilaa, vaikka kyydissä olisi lapsikin!"

Vaikka pyörällä on runsaasti käyttäjiä, välillä useampikin päivää kohden, käytännön asiat ovat sujuneet jouhevasti. Pyörän varaus hoituu sähköisen Google-kalenterin avulla. Pyörää säilytetään talon edessä ketjulukolla pyörätelineeseen kiinnitettynä, talvella varastossa. Taloyhtiön yhteisissä sisätiloissa on kimppapyörään liittyviä tarvikkeita varten erillinen nurkkaus, jossa hoituu myös akun lataus. Jokainen laittaa käytön jälkeen akun lataukseen.

Asuntoa myydessä taloyhtiön oman kimppapyörän mainitseminen on myös toiminut yhtenä myyntivalttina!


Muut huomioon ottamalla pääsee pitkälle


Kun pyörällä on useita käyttäjiä, on tärkeää ottaa muut huomioon. Lastipyörän käytöstä ei ole ollut Valajankadulla kiistaa - osa tarvitsee pyörää aamusta, osa päivällä ja osa illalla. Maksimilaina-aikojakaan ei ole tarvinnut erikseen sopia.

"Meidän taloyhtiössä pyörää on käytetty tasapuolisesti. Silloin tällöin joku varaa pyörän koko
päiväksi, mutta yleensä pyörä on käytössä muutaman tunnin per henkilö tai perhe", Elina kertoo.

Workcycles on myös kestänyt hyvin monipuolisessa käytössä. Pieniä perushuoltoja on toki tarvinnut tehdä, muttei mitään sen kummempaa. Naapurit myös auttavat toisiaan ongelmatilanteissa ja yhteistyö toimii hienosti.

"Pyörä oli käytössä myös talvella, sillä yhteistuumin hankimme siihen nastarenkaat" sanoo Elina. "Jos pyörää on tarvinnut käyttää huollossa, olemme pyrkineet siihen, että aina ei saman ihmisen tarvitsisi ottaa vastuuta siitä. Se on toiminut tähän mennessä melko hyvin."

Entä suosittelisiko Elina kimppapyörää muillekin taloyhtiöille?

"Kyllä, suosittelen todella kimppapyörää kaikille! Siitä on paljon hyötyä aikuisille ja lapset saavat kyydissä ollessaan kokea arkisia elämyksiä. Kimppapyörä myös lähentää naapurisuhteita ja on ekologinen vaihtoehto kulkemiseen niin lyhyille kuin pidemmällekin matkoille!" kertoo Elina.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Taittopyörällä Tampereen kautta Helsinkkin


Lastipyörälainaamon kesän suunnitelmissa on laajentaa muidenkin sähköavusteisten pyörien kokeilumahdollisuutta Jyväskylässä. Lainaamoon onkin tulossa alkukesästä yksi ihan sellainen tavallinen pyörä - tosin sähköavusteisena. Sitä odotellessa olemme päässeet testaamaan sähköavusteista taittopyörää. Jännä vehje. Osittain se muistuttaa Kansalaistoiminnankeskuksen työsähköpyörää Mataraa, näpsäkkä pienirenkainen menopeli. Kaasukahva antaa mukavasti avustusta liikkeelle lähdettäessä, eikä puhti lopu kesken ylämäessä.

Miksi taittopyörä

Aina välillä työt - ja toki vapaa-aikakin - vievät muihin kaupunkeihin. Juna on näppärä ja nopea kulkuneuvo moneen paikkaan, mutta aina paikallisliikenteen aikataulut eivät osu kohdilleen lähtö- ja saapumisajankohtien suhteen. Voisiko nämä matkat taittaa pyörällä? Kyllä, moni tekee niin. Yön yli kestävällä matkalla pyörän jättäminen asemalle arveluttaa ja entäs liikkuminen määränpäässä? Silloin vastaus voi olla mukaan otettava taittopyörä. Täällä Lastipyörälainaamossa laitoimme yhden sähköavusteisen pyörän testiin. Kuinka onnistui seminaarimatka Helsinkiin?

Matka: Jyväskylä-Helsinki-Jyväskylä, menomatkalla vaihto Tampereella. Ensimmäinen etappi IC, vaihdossa Pendolino. Paluu suoralla Pendolino-yhteydellä.
 
Kotoa rautatieasemalle
 
Tämä on aika perussettiä avustusta ennenkin käyttäneelle, hyvin menee. Kovempi vauhti aiheuttaa vähän sitkuttamisen tunteen, koska pyörässä on normaalia pienemmät renkaat. Asemalle pääsee kuitenkin nopeasti ja hyvin kätevästi. Yhtään ei tullut kuuma. No, yöllä oli ollut pakkasta ja klo 6.00 on vielä aika viileää. Matkan sain taittaa samoissa vaatteissa, joissa vietän koko päivän, yleensä Matkakeskukselle saapuessa on vähän turhan kuuma polkiessa peruspyörällä. Nyt jakkupukupyöräilijä oli iloinen, että vaihtovaatekassin sai jättää kotiin. 
 
Tässä taittopyörämallissa on mukana myös tarakka. Tavaroiden kuljetuksessa nyt kuitenkin reppu.
Päivän tavarat asettelin reppuun. Mukana repussa olivat seminaarissa tarvittavat esitteet ja muistiinpanovälineet, sekä jokaisen naisen luottoystävä käsilaukku. Tähän pyörään saisi myös pyörälaukut, mutta kokeilu tehtiin repun kanssa, että pyörän siirtäminen junaan onnistuisi helpommin.

Ensimmäinen etappi, Jyväskylä klo 6.20, IC
 
Pyörä meni pakettiin helposti, hieman mietitytti kun konduktööri katsoi niin tarkkaan touhuja asemalauturilla. Pyörän kantaa ihan näppärästi, tosin painaahan se. Pienillä muutoksilla saisi valmistajan mukaan n. 1,5 kg pois, osien vaihdolla kevyempiin. Sain sen nostettua nyt junaan ihmeen helposti. 
Pyörän asetin pyöräpaikalle, sillä muita pyöriä matkassa ei ollut. Konduktööri kysyikin lipuntarkastuksessa pyörälippua, mutta totesimme siinä vaiheessa yhdessä, että menee taittopåyöränä ilmaiseksi. Konduktööri kehotti kokeilemaan pääsenkö vaihdossa Pendolinoon, mutta sanoi myös, ettei kannata raportoida, että noin isolla pyörällä kannattaa lähteä sinne liikenteeseen. Sain myös ystävällisen saarnan pyörän pakkaamisesta. Tunnustan, pakkaaminen jäi. Matkalla Tampereelle mietin jo, tilaanko taksin Tampereelta Helsinkiin, että ehdin pitämään aamupäivän esitykseni.

Vaihto, Pendolino

Tampereella osui kohdalle samasta junasta vaihtava tuttava, joka  halusi nähdä kuinka tässä hommassa käy. Laiturilla pyörä kokoon ja kohti uutta junaa. Kannattaa vaihdossa ehdottomasti laittaa pyörä talutettavaan kuntoon, kuuma tulee kantatessa. Tämä tuli huomattua, sillä tottahan toki nyt juna ajoi laiturilla ilmoitettua pidemmälle. Kantomatkaa laiturilla kertyi,koska olin ehtinyt jo koota sen takaisin pakettiin.
Siellä se hyllyllä keikkuu.
Pendolinon ovien kohdalla oli hieman ongelmia ovien kapeuden suhteen, mutta sama ongelma ilmenee ihan jo pelkän rinkan kanssa. Ystävällinen kanssamatkustajia nosti pyörän matkalaukkutelineeseen. Kassi olisi tuossa kyllä tarpeen, silloin ei tarvitsisi huolehtia osien juuttumisesta tai särkymisestä ritilähyllyyn tai muualle. Taittuvat renkaat olisivat must ja ne pyörään myöhemmin vaihdettiin. Leveämpi matkalaukkuteline toimi hyvin, kapeampi riittää juuri ja juuri. Ylähyllylle tätä pyörää ei jaksa nostaa, ainakaan testaaja.

Asemalla Helsingissä ja kohti seminaaria
 
Pyörän sai hyllystä yllättävän helposti pois ja konduktööri oli hyvin ystävällinen. Kokoaminen asemalla kävi nopeasti. Olin myös varautunut pahimpaan eksymiseen suunnatessani kohti seminaaripaikkaa. Repusta paljastui aamueväitä esiin kaivaessa myös kompassi, Jyväskylän seudun ulkoilukartta, tulitikut sekä rulla vessapaperia. Kyllä niillä pärjää myös pääkaupungissa!


Ensikosketus Helsinkiin
Näillä pärjää!
Ajaminen Helsingissä oli oma juttunsa, liikennesääntöjä en tainnut rikkoa kuin kerran ajamalla jalkakäytävällä. Onneksi tuttu poliisimies oli jo saapunut seminaaripaikalle, eikä virhettä virallisesti havaittu ;) Saapuessani paikalle en uskaltanut jättää pyörää pihalle, sillä runkolukitusmahdollisuutta ei ollut. Joten pyörä pakettiin ja portaat ylös ja pyörä naulakkoon seminaarisalin eteen.
 

Kotimatka
Pyörää tykkäsivät kokeilla muutkin ja asemalle mentiin tasaista tahtia kävelyn ja pyöräilyn yhdistämisellä. 

Välillä oli luovutettava kulkupeli toisten testattavaksi.
Asemalla odotuksen aikana arvelutti jättää pyörää mihinkään yksin, se on kuitenkin niin helppo napata kainaloon, vaikka painoa jonkin verran on. Junaan sain taas nostoapua, ja nyt pyörä menikin pienempään lokeroon. Hieman jännitti, meneekö joku osa lyttyyn. 
Mahtui se pienempäänkin lokeroon!
 Paluumatka sujui hyvin. Junassa oli hyvin tilaa ja ilman vaihtoyhteyttä ei tarvinnut jännittää pyörän kanssa. Kotimatka asemalta oli hurjan nopea, tähän sähköavusteinen pyörä on aivan mieletön!

Naulakon vieressä pyörä näyttää kovin pieneltä.

Loppupäätelmiä 
  • Pyörän pakkaaminen kannattaisi, että voi varmistaa eri osien kestävyyden, pyörän osat eivät tarttuisi mihinkään ja samalla mahdollisen sadekelin kurat eivät leviä ympäriinsä
  • Hymyillen pääsee pitkälle ja nainen pinteessä tuo ritareita paikalle, kiitos heille!
  • Suosittelen mielenrauhan vuoksi IC junaa ja pyöräpaikkaa, mutta toisaalta Pendolinoissa suhtauduttiin pyörään muuten paljon positiivisemmin 
  • Suosisin suoraa Pendolinoyhteyttä, ei tarvitse jännätä vaihtoa ja ajoissa tullen  voi varata laukkupaikkaa myös
  • Suurin ilo pyörästä on kodin ja aseman välillä, Helsingissä pärjäisi pienemmälläkin ja sähköavusteisuus ei ole välttämättömyys. Kotimatkalla tulisi kuuma ilman avustusta
  • Ainakin Helsingissä joukkoliikenne toimii mainiosti ja lisäksi kantakaupungin alueella käytössä ovat myös uudet kaupunkipyörät
  • Pieni ja kevyt taittopyörä toimisi varmasti paremmin kuljetuksessa, mutta ei kodin ja aseman välisillä pidemmillä jakkupukumatkoilla
 
Kaupunkipyörät ovat nyt käytössä Helsingin kantakaupungin alueella.



torstai 12. toukokuuta 2016

Kettuset hankkivat oman lastipyörän testijakson jälkeen

Perhepäivähoitaja ja kolmen lapsen äiti Minna Kettunen perheineen pääsi viime kesänä testaamaan yhtä Lastipyörälainaamon pyöristä viikon ajan. Kettuset olivat erittäin tyytyväisiä lainassa olleeseen kolmipyöräiseen, sähköavusteiseen Leo Lastipyörään ja jäivät kokeilujakson jälkeen pohtimaan oman lastipyörän hankintaa.

Sellainen perheeseen ostettiinkin jo viime talvena. Omakseen Kettuset hankkivat maahantuojalta Babboe Big -lastipyörän, joka on täsmälleen samaa mallia kuin Leo. Entuudestaan tuttu pyörä oli perheelle helppo valinta.

”Tykästyin siihen niin, etten edes harkinnut muuta”, Minna Kettunen kertoo. ”Ja koska pyörän oli alun perinkin tarkoitus palvella myös hoitoryhmien kanssa, ei ollut mielekästä edes harkita pienempiä lastipyöriä.”

Babboen kyydissä mahtuu ottamaan vaikka torkut. Kuva: Minna Kettunen.


Lastipyörä apuna työssä ja retkillä


Minnalla ei ole ajokorttia, eikä hoitolapsia saisi autolla kuljettaakaan. Niinpä oma lastipyörä on helpottanut paitsi Kettusten perheen perusarkea, myös Minnan työtä. Babboen avulla Minna ja hoitolapset pääsevät liikkumaan turvallisesti kävelymatkan ulkopuolellekin. Kaupassa ei tarvitse käydä yhtä usein kuin ennen, sillä Babboeen mahtuu lasten lisäksi isommatkin ostokset. Myös esikouluikäisen vienti- ja hakureissuja sekä kiireisiä aamuja pyörä on nopeuttanut.

”Eskariin on meiltä 1,2km. Pyörällä sen ajaa 10 minuutissa ihan leppoisaa vauhtia, mutta pikkulasten kanssa kävellessä menee helposti 40-50min”, Minna sanoo.

Talvikaudella sohjossa ja pakkasessa sähköavusteisellakin lastipyörällä ajo oli välillä haastavaa ja raskasta, mutta Kettusten mielestä kuitenkin mukavampaa kuin saman matkan käveleminen kurjissa olosuhteissa. Kevään tullen lastipyörä on päässyt vieläkin runsaampaan käyttöön, ja sillä on ajeltu myös ihan muuten vain sekä käyty retkillä.

”Eiköhän tässä tule käytyä suurin piirtein kaikkialla mihin pyörällä vaan pääsee sillä perusodotuksella, että reissu edestakaisine matkoineen kestää maksimissaan kolme tuntia”, Minna kertoo.

Kuva: Minna Kettunen


Ihailevia katseita ja kommentteja


Omat ja hoitolapset ovat Minnan mukaan pitäneet lastipyörän kyydissä istumisesta kovasti. Naapurin lapset pyytävät päästä kyytiin ja päiväkodin pihassa pyörä on saanut ihailua osakseen. ”Yksi tyttö kerran huokaili, että olisi ihanaa jos meilläkin olisi tuollainen pyörä.” Ainakin yksi isä oli myös innostunut lainaamaan Lastipyörälainaamosta pyörän Kettusten menopelin nähtyään!

Kyytiin on lasten lisäksi päässyt naapurin täti - lastipyörällä myös kahden aikuisen matka kauppaan tai salille on sujunut ongelmitta. 

”Huomiota pyörä herättää edelleen, lähes aina liikennevaloissa tulee joku ihastelemaan tai kommentoimaan jotenkin”, Minna sanoo. ”Polkemisen raskaudesta kysellään joskus, mutta enimmäkseen ihmiset ihastelevat miten kätevän ja hauskan näköinen peli se on.”

Lastipyörän tultua taloon hieman perinteisempi pyörä ja peräkärry -yhdistelmä on jäänyt lähes kokonaan vaille käyttöä.

”Tällä pyörällä on yksinkertaisesti helpompi ja nopeampi lähteä liikkeelle. Olen itse tosiaan älyttömän tykästynyt tähän pyörääni”, Minna iloitsee.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Näin lainaat lastipyörän


Lainaamon ovet avautuvat talvitauon jälkeen 19. huhtikuuta, ja varauksia pyöriin voi alkaa jo tekemään. Pyörien lainaaminen on viime kesän tapaan täysin ilmaista. Joten mitä jos lähtisitkin tänä vuonna vappupiknikille auton sijaan laatikkopyörällä tai nappaisit lapset ja koiran laatikkoon ja lähtisit toukokuiselle pyöräretkelle vaikkapa helatorstaina? 


Myös kevätsiivouksen jäljiltä kertyneiden ylimääräisten kamojen vienti kirpputorille tai multasäkkien nouto taimimyymälästä hoituu kätevästi lastipyörällä. Tai jos haaveilet oman laatikkopyörän tai pyörän peräkärryn hankkimisesta, niin lainaamon pyörät tarjoavat hyvän mahdollisuuden erilaisten pyörämallien ja vaihtoehtojen kokeiluun. Pikkulapsiperheessa on myös oiva tilaisuus testata ennen kesälomakauden alkua, kuinka arki sujuisi, jos lapset veisikin päiväkotiin auton sijaan laatikkopyörällä.

Tässä vielä ohjeet pyörien varaamiseen ja lainaamiseen:

Minkä pyörän haluaisit lainata?


Pyörien kuvat ja kuvaukset näet täältä. Jos kaipaat lisätietoja  tai vinkkejä siitä, mikä pyörä sopisi parhaiten omaan käyttötarkoitukseesi, tai tarvitsisit pyörää lainaan pidemmäksi ajaksi kuin 3 vrk, soita 045 320 6540 / JAPA ry tai laita viestiä toimisto@japary.fi.

Kuva: Juha Laitalainen

Milloin haluaisit lainata pyörää?


Pyörien ajantasaisen varaustilanteen näet varauskalenterista. Pyörien laina-aika on arkisin 1-2 vrk ja viikonloppuna 3 vrk.  Harkinnan mukaan pyöriä voidaan tapauskohtaisesti lainata myös pidemmäksi ajaksi. Pyörän voi noutaa lainan alkamispäivänä klo 14 jälkeen ja palautuspäivänä pyörä on palautettava klo 12 mennessä, Kansalaistoiminnankeskus Mataran aukioloaikojen puitteissa, ellei toisin sovita.

Varaa pyörä puhelimitse


Kun tiedät, minkä pyörän haluaisit lainaan ja milloin, varaa pyörä puhelimitse puh. 0400 274 209 / Kansalaistoiminnankeskus Mataran aulapalvelu (avoinna arkisin pääsääntöisesti klo 8–18, ks. Mataran aukioloajat).

Nouda pyörä ja hyppää satulaan!


Ennen pyörän noutoa tutustu lainaamon pelisääntöihin ja ohjeisiin, mitä pyörillä voi kuljettaa. Tutustu myös varaamasi pyörän käyttöohjeisiin ennen pyörän noutoa, saat ohjeet sähköpostiisi varauksen tekemisen jälkeen.

Noutaessasi pyörää muista ottaa mukaan kuvallinen henkilötodistus ja pyöräilykypärä! Kun tulet noutamaan pyörää, ajoa kannattaa harjoitella aluksi ilman lastia rauhallisella paikalla. Huomioi, että kaikissa lainaamon pyörissä on vain käsijarrut, ei jalkajarrua!

Lainausajan päätyttyä palauta pyörä mahdollisuuksien mukaan akku täyteen ladattuna – seuraavan lainaajan on mukavampi lähteä liikkeelle täydellä akulla :)

Mukavia pyöräilykilometrejä!


maanantai 7. maaliskuuta 2016

Lastipyörälainaamo palkittiin vuoden 2015 parhaana pyöräilytekona!

Lastipyörälainaamo on palkittu vuoden 2015 parhaana pyöräilytekona. Vuoden pyöräilyteoksi etsittiin uusia ja raikkaita toimintatapoja edistää pyöräilyä, valintakriteereinä olivat vaikuttavuus, hauskuus ja kekseliäisyys. Tunnustuspalkinto myönnettiin Suomi pyöräilee -hankkeen ja Pyöräilykuntien verkoston toimesta 4.3.2016 Suomi Pyöräilee -tilaisuudessa Helsingin messukeskuksessa.

Perusteluina olivat uuden, suositun, monistettavan ja erittäin tarpeellisen pyöräilypalvelun toteuttaminen, jonka avulla on tehty mahdolliseksi sähköavusteisten tavarapyörien käyttö kaikille jyväskyläläisille.

Olemme iloisia ja kiitollisia myönnetystä tunnustuksesta, ja sen innoittamina lähdemme innolla kehittämään ja laajentamaan toimintaa! Ja isot kiitokset kuuluvat myös teille aktiivisille lainaajille - toivottavasti jatkatte pyörien käyttöä yhtä innolla myös tulevana kesänä, ja myös mahdollisimman moni uusi lainaaja löytäisi palvelun. 

Lainaamon ovet aukeavat 19. huhtikuuta talvitauon jälkeen

Tänä keväänä Lainaamo avaa jälleen ovensa talvitauon jälkeen 19. huhtikuuta. Tulevalla kesäkaudella toimintaa kehitetään edelleen ja pyörävalikoimaa laajennetaan uusilla pyörillä - kiitos siitä kuuluu viime viikolla saapuneelle Liikenneviraston myönteiselle hankerahoituspäätökselle! 

Otammekin mielellämme vastaan toiveitanne tulevalle toimintakaudelle, ja kunhan lainaamotoiminta taas pyörähtää käyntiin, niin otamme ilolla vastaan kokemuksianne ja palautetta pyöristä ja esimerkiksi kuvia siitä, missä kaikkialle Lainaamon pyörillä kurvaillaan ja mihin kaikkeen niitä käytetään.

Pyörien lainaus- ja varausohjeet löytyvät JAPA ry:n verkkosivuilta osoitteesta www.japary.fi/lainaamo.


torstai 29. lokakuuta 2015

Lastipyöräilyä lokakuussa – suojakuomu tarpeen kylmillä keleillä

Leevi Lastipyörä matkasi syys-lokakuun vaihteessa kahdeksi viikoksi lainaan Kaskien perheeseen Köhniölle.

- Me olemme liikkuvainen, nelihenkinen, kaksiautoinen perhe. Tarkoitus olisi luopua toisesta autosta. Asumme mäkisellä alueella ja olisi kiva testata lastipyörää, sillä esimerkiksi ruokakauppaan olisi helppo mennä pyörällä, mutta käytännön syistä tulee aina käytettyä autoa. Kumpikaan lapsista ei osaa vielä pyöräillä, ovat iältään 1- ja 2,5-vuotiaita. Mieheni on intohimoinen pitkänmatkanpyöräilijä ja minä muuten vain yritän miettiä perheen hiilijalanjälkeä ja ekologisuutta. Tuplarattailla emme jaksa pitkiä matkoja liikkua, joten auto ja bussi ovet olleet tähän asti ketterimpiä kulkupelejä, kertoi Päivi Kaski ennen kokeilujakson alkua.


”Käsittämättömän iisi peli!”

Perheen kokemukset pyörän käytöstä tallentuivat perheen päiväkirjamerkintöihin pyörän käytöstä. Ensikokemukset pyörästä olivat positiiviset.

28.9. Leevi kotiin. Ensimmäinen kosketus sähköfillariin. Käsittämättömän iisi peli!

29.9. Perheen äiti harjoitteli 1v 6kk ja 2v 10kk lasten kanssa ajelua. Ajoimme lyhyen 700m matkan jumppaan, jonka normaalisti kävelemme tuplarattailla. Lapset hihkuivat kyydissä ja mopopojat kommentoivat ohi mennessämme ”siisti peli”. Noin lyhyelle matkalle pyörä on hieman hankala kaikkine alkuvalmisteluineen – mutta muuten loistava ensikokemus!

Pyörällä ehdittiin kahden viikon aikana käydä niin leikkipuisto- kuin kirjastoreissuillakin.

30.9. Lasten kanssa ilta-ajelulle Mäki-Matin leikkipuistoon. Ihmiset hymyilevät, tuijottavat ja vilkuttavat vastaan tullessa. Esikoinen on varsinkin mieltynyt kyytiin, pienempi ei oikein välitä kun hänet lukitaan turvavöihin. Mukava retki ja pimeän tultua ehdimme testailla valojakin.

1.10. Ensimmäinen koko perheen retki alueen leikkipuistoon, minä omalla pyörällä, mies lasten kanssa.

2.10. Lähtö aamulla lasten kanssa perheolkkariin. Lukkojen & kuomun avaamiset, kypäröiden laitot tuntuvat tähän aamuun raskailta, tuplarattailla oltais nopeammin perillä. Mäkilähtö tuottaa hankaluuksia. Paluumatka lähilähiön leikkipuistoon, missä ei muuten käydä. Pyörän hyvät ominaisuudet, että lapset saa köytettyä turvavöihin eväiden syönnin ajaksi. Paluumatkalla huomaan, että esikoisen kypärä osuu koko ajan ohjaustankoon.

Kylmillä keleillä kuomu suojaa kyytiläisiä

Kokeilujaksolle osui myös viileämpi jakso, jolloin pyörän suojakuomu osoittautui tarpeelliseksi lisävarusteeksi. Sähköavusteinen lastipyörä toimii kulkupelinä läpi vuoden, mutta talvella hyvät varusteet ovat kullanarvoiset: nastarenkaat pyörässä ja lämpimät vaatteet niin kuskille kuin kyytiläisillekin.

- Lokakuun kylmien tultua kokeilukerrat jäivät vähäisimmiksi. Pakkasaamuisin lasten posket olivat viimasta punaisina ja tajusin, että kuomua olisi kannattanut käyttää, kertoi Päivi.

Kahden viikon kokeilujakso oli riittävän pitkä siihen, että pyörää ehti kokeilla erilaisissa tilanteissa ja huomata lastipyörällä liikkumisen hyvät ja huonot puolet. Hyviin puoliin kuului muun muassa, että pyörän kanssa ei tarvinnut miettiä parkkeeraamista ja parkkipaikan löytymistä.

- Normaalisti käymme lähikirjastossa autolla ja parkkeeraus siellä tosi vaikeaa. Nyt pääsimme pyörällä paremmin sinne! 

Kokeilujakso tarjosi kokemuksen uudenlaisesta ajopelistä

Myös huonojakin puolia löytyi. Kun lapsia on kyydissä enemmän kuin yksi, voi sisarusten kesken syntyä kinaa vierekkäin istuttaessa.

- Lapset rupeavat jo tottumaan pyöräilyyn, sen takaa myös tuttu ”sisarrakkaus”, sillä lapset ovat nyt siinä vaiheessa, että nahistelevat paljon keskenään. Monta kertaa valitsenkin siksi pyörän sijaan auton, bussin, tuplarattaat tai kantorepun. Vaikka pyörä on kätevä, onko se vielä talvella kätevä ja millaista arki olisi kun palaan töihin ja päiväkotiviennit alkavat? Pyörällä oli mukava ajella, tosin lapset ehkä vielä aavistuksen liian ”pieniä” tähän, että helpottaisi arkea. Esimerkiksi kaupungille mennessä valitsimme bussin, jotta saan lapset vaunuihin keskustassa. Mutta nyt ainakin on kokemusta tästä kulkupelistä, pohti Päivi kokeilujakson päätteeksi.

12.10. Haikeudella luovutamme Leevin Japalle - Oli mukava ajella!

perjantai 23. lokakuuta 2015

Lastipyörälainaamo talviteloille – toiveita ensi kesälle?

Lastipyörälainaamo sulkee ovensa talvikaudeksi marraskuun alusta alkaen. Ensi keväänä ovet avataan kelien taas salliessa. Nyt onkin aika tehdä koontia kuluneesta kesäkaudesta sekä suunnata katse tulevaan: miten toimintaa voisi kehittää ensi keväänä? 

Uusia pyöriä, pidempiä laina-aikoja, ajokoulutusta vai jotain ihan muuta? Tällä hetkellä suunnittelemme jo ensi vuoden toimintaa joten nyt on oikea aika kertoa toiveita ja ideoita, mitä uutta lainaamossa voitaisiin ensi kesänä kokeilla?

Jos mielen päällä on jotain ajatuksia, mitä haluaisit jakaa, niin käy ihmeessä kertomassa ne meille! Palautetta voi jättää kommenttikenttään tai verkkolomakkeella.

Lainaamon ensimmäinen kesä sujui mainiosti: lainaajat löysivät uuden palvelun hyvin, eivätkä pyörät juuri ehtineet käyttämättöminä tallissa seisoskella. Myöskään ilkivaltaa pyörät eivät kesän aikana kohdanneet – mitään ei varastettu eikä rikottu tahallisesti.

Isot kiitokset kaikille lainaajille, ensi keväänä taas jatketaan!